Oivaltamisen ilo

Kauempaa kivi näyttää tyhjältä. Ei sillä mitään otteita ole. Yksinäinen kivi keskellä ei mitään. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin luulot vääriksi. Kyllähän siellä on otteita, mutta onko niitä riittävästi kiven päälle kiipeämiseen? Kiven löytäjä aloittaa harjaustalkoot, sammal lentää ja multa pölisee. Jokaisella harjan vedolla paljastuu jotain lisää, pieniä otteita joita ei heti huomaa. Vihdoinkin voi olla täysin vakuuttunut, että kiven päälle kiipeäminen on mahdollista.

Puhdistus on vasta ensimmäinen vaihe reitintekoa. Kun kaikki mahdolliset otteet on harjattu esiin, niin viimeinkin on aika ruveta kiipeämään. Ensinousuun liittyy omaa mystiikkaa. Miten reitti menee ja onko se ylipäätänsä mahdollinen minulle tai jollekin muulle? Lisäksi oman säväyksen ensinousuun tuo mahdollisuus jättää oman jälkensä kiipeilyskeneen nimeämällä reitin. Miten keksiä maailmankaikkeuden pähein nimi reitille?

Mutta palataan itse kiipeämiseen ja reitinlukuun. Reitinlukutaito on jotain, mitä ei voi opettaa etenkin, kun kyse on onsightista eli reitin kiipeämisestä ilman ennakkotietoa. Kiipeilykollega kirjoitti hyvän jutun saittaamisesta, joten en mene siihen sen enempään. Reitinlukutaito tulee kokemuksen myötä, mitä enemmän kiipeät sitä enemmän sinulla on kokemusta erilaisista tilanteista ja muuveista. Tällöin todennäköisesti osaat myös soveltaa oppimiasi asioita uusilla reiteillä.

Reitinlukeminen voi toisinaan olla haasteellista ja pienet otteet jäävät helposti huomaamatta. Toisaalta sekään ei ole hyvä, jos otteita on paljon ja itselle toimivan betan löytäminen voi kestää pitkään. Uudelle reitille mentäessä onkin hyvä tutkia kaikki mahdolliset otteet tarkkaan, ja miettiä miten siihen otteeseen voisi mennä. Muuvien visualisoiminen etukäteen on hyvä idea, mutta toisinaan otteet eivät ole niin hyviä kuin miltä ne alhaalta päin näyttävät ja monesti suunniteltua betaa joutuu muuttamaan lennosta. Joku on joskus verrannut kiipeilyä shakin peluuseen, jossa on useampi liikkuvatekijä eikä yhtä ainoaa ratkaisua, mutta tavoite on sama selvitä voittajana kaksintaistelusta.

Usein (ainakin itsellä) oikean betan löytäminen on pienestä kiinni. Se voi olla jalan asento tai paikka sentin ylempänä, mikä lopulta ratkaisee pääsenkö reitin ylös vai en. Oivallus reitistä voi tulla juuri silloin, kun makaat sängyssäsi ja sinun pitäisi käydä nukkumaan, mutta ajatukset vaeltavat vielä ulkona reitillä. Oikean betan löytäminen saa aikaan riemunkiljahduksia. Kyseessä on useammalle kiipeilijälle tuttu tunne se, kun tajuat viimein pystyväsi kiipeämään reitin. Tämän jälkeen kyse on sitten omasta tahdosta, kestävyydestä, voimasta, säästä, planeetoiden asennosta tai jostain vielä mystisemmästä asiasta. Toimivan betan löytämisen jälkeen pitää vain käydä kokeilemassa, onko tänään se päivä kun reitti menee?

Tähän hienoon reittiin löytyi muuvit, mutta nousu jäi vielä odottamaan parempaa päivää.

Kerrottakoon vielä, jotta ei jäisi kenellekään epäselväksi, en ole löytänyt uutta mahtavaa kiveä tai kalliota Joensuun seudulta (mökin seudulla on potentiaalia, mutta se on toinen tarina se). Sen sijaan tein jokin aika sitten elämäni ensimmäisen boulder FA:n Selkien kivellä, joka innoitti pohtimaan reitinlukutaitoa.

Nimesin reitin sahapistiäiseksi ja vaikeutta jotain 6c:n verran.