keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kuka nyt kahvoista tykkää?

Kahva, tuo sana joka tarkoittaa oven, astian tai työkalun osa, johon tartutaan kädellä. Kiipeilyssä sillä tarkoitetaan isoa otetta josta saa hyvin kiinni. Usein kahvasta puhuttaessa ote on niin hyvä että sormet menevät otteen taakse. Kahvat ovat niitä otteita joista kuka tahansa kaduntallaaja saa kiinni, ne ovat isot möykyt seinällä joita kohti on hyvä suunnistaa seinällä edetessä.

Kuulostaako hyvältä? Ei, kahvat eivät ole ystäviäsi vaikka niin luulit. Tässä muutama asia mikä kahvoissa mättää.

1. Kahvoilla kiipeily saa aikaan kovettumia sormiin ja kämmeniin. Joka johtaa epätoivoiseen hiomapaperin käyttöön jotta saat nahat hieman ohuemmaksi, jotta kiipeily olisi taas mielekästä. Jos taas annat kovettumien kasvaa kämmenessäsi, niin joku kaunis päivä kiivetessäsi se repeää irti ja sekös vasta ärsyttää.

2. Kahvat ovat tiellä. Juuri kun olet tekemässä kruksi vetoa lyöt kyynärpääsi/polvesi johonkin kahvaan, niimpä tietysti se siitä yrityksestä. Loppu päivän voitkin sitten parannella saatuja haavoja toisella reitillä. Isot kahvat seinillä saa aikaan sen, että polvet ovat jatkuvasti mustelmilla ja käsivarret naarmuilla, turha siis haaveilla pitäväsi juhlatilaisuuksissa lyhyttä mekkoa.

3. Kahvat eivät kehitä sormivoimaa. No niin nyt päästää asian ytimeen, jos kiipeät aina kahvoilla sinusta tulee hyvä kahvakiipeilijä. Tamppaat vitosta innoissasi, kun vaikeammille reiteille ei ole mitään asiaan, koska sormet eivät kestä pieniä otteita, slouppeja, pinssejä jne. Olisiko siis aika kokeilla jotain muuta, ja ottaa niitä kahvoja pois seiniltä?


Kyllä, kahvoistakin on haittaa, mitä voi olla vaikea uskoa. Toki niistä on paljon hyötyä ja iloa, mutta jätetään ne nyt tämän tekstin ulkopuolelle. Tuleeko jollekin muulle muuta mieleen mikä mättää kahvoissa?

4 kommenttia:

  1. Kakkoskohtaan ehdotan aloittelijoille ja kokeneille kiipeilijöille omia halleja - tätä olen ehdotellut jo aiemminkin. Kokeneiden halliin sisäänpääsy pääsykokeiden kautta.

    Kolmoskohtaa komppaa, ei voima lisäänny ei. Mutta eipä kai siihen kahvaan ole pakko tarttua.

    Sori Sanna. Tästä tekstistä huokuu ajatus siitä, että palikkatason kahvakiipeilijät on vaan haitta ja tiellä. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Täällä kalahti kahvaralleilijan näpeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää nyt oli tälläinen pieni ironinen purkautuminen kahvoja kohtaan. Tällä hetkellä kämmenet ovat kovettumilla ja kahvoilla kiipeily ei tunnu hyvältä, sen lisäksi tuli tiistaina taas kolhittua vasen käsivarsi otteeseen. Yleensähän kolhiminen johtuu vai itsestäm väsymyksestä siitä seuraavasta huolimattomuudesta, joten pitäisi vain sanoa itselle kiipeä paremmin idiootti niin ei satu. Jotekin julkinen purkautuminen kahvoista tuntui paremmalta idealta ;)

      Oikeasti kahvat on pelastus muiden kiipeilyotteiden joukossa, joissa tulee itsekin roikuttua. Tarkoitus ei ollut mollata kahvaralleja kiipeäviä enkä tosiaan toivo aloittelijoille ja kokeneille omia halleja. Kiipeän itsekin kahvaralleja joten toivon että niitä löytyy jatkossakin halleilta.

      Poista
  2. Eniten kahvoissa mättää se, että monesti niitä ei ole siinä, missä niitä kaipaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, se on niin totta! Tuo kohta pitäisi olla kyllä listassa mukana.

      Poista