Voemakasta menoa

Niin se päivä koitti, jota olin odottanut jo muutaman viikon ajan. Herätys puoli seitsemältä niin kuin kaikkina arkiaamuina. Takana oli yö useammalla herätyksellä, mutta onnekseni voin todeta, että nykyisin pojun nukahtaa suhteellisen nopeasti uudestaan eikä tunnin nukuttamista keskellä yötä enää tarvita. Kaikesta huolimatta olotila oli levännyt ja mieli virkeä. Muutaman päivän lepo kiipeilystä oli tehnyt tehtävänsä ja halusin kiipeämään. Ihan sama mitä kunhan vain pääsee seinälle. Ja sitähän päästiin…

Voeman kalakukkoboulderit oli aivan mahtavat kisat eikä se jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Tunnelma oli katossa kyllä jo menomatkalla, kiitos mainion seuran, mutta Voemalla se vain kohosi kun tuttuja naamoja alkoi näkyä. Sitten huomasin ne reitit, voi vitsit miten siistiltä ne näytti. Oli kahvaralleja, tasapainoilua, voima reittejä ja dynoja. Ehkä kisojen näyttävimmästä reitistä vastasi juoksu dyno kahvaan, jota monet jaksoivat yrittää ja useimmat siinä onnistuivatkin. Pitihän sitä itsekin koittaa, mutta ei siitä sen enempää. Jos jostain asiasta pitää valittaa, niin olisin kaivannut pikkuisilla mikroilla olevaa krimppireittiä. Ja syyhän ei ole se, että ne olisi jotenkin minun tyylisiä. Eipä vissiin…

Minulla oli taktiikkana pähkäillä reittejä J:n kanssa, ja suunnitelma toimi oikein hyvin. Etenimme reitti reitiltä yhdessä eikä yksin tarvinnut arvailla betaa, ja sen lisäksi tuli levättyä sopivasti eri reittien välillä. Ilokseni voin todeta, että Voeman kisat tarjosit juuri sopivasti itselle sopivia reittejä ja yllätyin miten paljon sitä jaksoi kiivetä neljän tunnin aikana. Toki muutama reitti jäi hampaankoloon, niin kuin aina, mutta sehän on vain hyvä syy mennä sinne kohtapuolin uudestaan ;) Kestävyyden puolesta olisin voinut kiivetä pidempäänkin erityisesti helpompia, mutta sormennahat alkoivat olemaan erimieltä asiasta samoin varpaat.

Joensuu oli todella hyvin edustettuna kisoissa eikä se jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta. Viimeistään siinä vaiheessa muut huomasit hullut Karelian kiipeilijät, kun joukkolaulu kohtaus alkoi. Täälläpäin on innostuttu sanoittamaan suomalaisia lauluja uudestaan kiipeilytermein, ja hyvää väliaika viihdettä tarjottiin varmasti muille kisailijoille ja katselijoille. Jos Joensuu oli hyvin edustettuna kisoissa osallistujien suhteen, niin oli se myös palkintojen osalta, kun neljä yhdeksästä jaetusta kalakukosta suuntasi susirajalle. Mies oli kotona sanonut, että ilman kukkoa ei ole kotiin tulemista, ja varmuuden vuoksi koukattiin meno matkalla torin kautta jos kisoista ei olisi tuliaisia. Noh, ei sitä tarvinnut ihan tyhjin käsin kotiin lähteä kisoista, ja kotona päästiin sitten vertailemaan kumpi kukko on parempaa.

Pahoittelen kuvien puuttumista. Kamera oli kyllä mukana ja ajatus oli ottaa kuvia, mutta kisa tunnelma vei voiton eikä kamera päässyt nyt repusta ulkoilemaan.