Tarinointia kivillä

Ystävä ilmoitti jokin aika sitten tulevansa käymään Joensuussa, ja odotin innolla milloin päästään taas vaihtaman kuulumisia. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo muutama kuukausi. Tapani mukaan ehdotin yhteisiä kiipeilyitä, ja tällä kertaa ulos kiville. Ystävällä ei ollut omia kamoja mukanaan, mutta onneksi meidän jalan koossa ei ole suurta eroa, ja minun yhdet kengät voisivat olla sopivat hänelle. Jotenkin tuntui, että itse kiipeilyllä ei olisi tällä reissulla niin väliä, tärkeämpää olisi päästä tarinoimaan pitkästä aikaa.

Reissuun mukaan otettiin vielä meidän isompi karvakorva, joka oli paineen poiston tarpeessa. Lapsi pääsi toisen ystävän luo hoitoon, joten saatiin rauhassa seikkailla kivillä ja minä sain sitä kuuluisaa omaa aikaa. Suunnitelma oli mennä Uuron kiville, jossa halusin testata yhtä 7a reittiä, jonka jälkeen siirryttäisiin släbikivelle helpompien reittien luo. Automatka kiville ei varmasti ole ikinä mennyt niin nopeasti kuin nyt, hyvä seura todellakin saa ajan kulumaan nopeasti. Lähellä oli etten jutustellessa ajellut yhdestä risteyksestä ohi.

Beta alkoi löytyä

Pienen hakemisen jälkeen löydettiin oikealle kivelle, ja rupesin heti tutkailemaan seiskan otteita. Hmm.. hyvin oli hiljaista alussa ja kesti jonkin aikaa ennen kuin löysin sellaisen kohdan josta saisin ahterini nousemaan pädiltä. Sen jälkeen asiat etenikin nopeasti, ja muutaman kerran hain loppumuuveja kohdilleen ja ennen kuin huomasinkaan olin kiven päällä. Wow, eka seiskan boulderi yhdellä sessiolla. Nyt oli hymy herkässä ja taisi pienet tuuletuksetkin irrota.

Kiven päällä on helppo hymyillä

Hyvillä mielin siirryimme toiselle kivelle, josta näytin ystävälle mistä helpot reitit menee. Onneksi tossut sopivat ystävän jalkaan, ja hän pääsi myös kiipeämään. Kiven ympärillä oli valtavasti puolukoita ja joita napsimme kiipeilyn, jutustelun ja kepin heiton ohessa. Puolukoita tuli kerättyä myös kotiin vietäväksi asti, jotka maistuivat taivaallisen hyvältä turkkilaisenjogurtin kanssa johon lisäsin vielä lusikallisen hunajaa, nam. Koirakin sai kyllä kunnon treenin, kun ystävä jaksoi heittää keppiä sille kerta toisensa perään. Koira tuntuu olevan ikiliikkuja sorttia, jolta patterit ei ihan heti lopu. Kerran juhannuksena taisi väsymys tulla vasta illalla, kun koko päivän oli keppi leikkiä leikitty. Onneksi ikä alkaa tuollakin koiralla tehdä tehtävänsä.

Innokas kepin noutaja

Projektointia

Ihanaa oli käydä jonkun kanssa boulderoimassa ulkona. Olen viime aikoina käynyt kivillä vain yksin, ja unohtanut miten mukavaa yhdessä tekeminen voi olla. Niin kuin arvelinkin, kiipeily ei ollut tärkein asia  vain tarinointi ja hyvä fiilis. Mä luulen, että samat asiat oltaisiin keskusteltu kahvikupposen äärellä kahvilassa, mutta on se jotenkin vaan siistimpää mennä sinne metsään juttelemaan. Eikö?

Kiitos K kuvien ottamisesta :)