Vain päivä muiden joukossa

Istun aamupalapöydässä lapsi sylissäni, taas on takana yksi katkonainen yö, ja silmäluomet painaa tonnin verran. Lapsi kitisee ja painautuu syvemmälle syliin, en varmasti syö yhtään mitään. Huokaan ja tarjoan maitoa, joka tekee kauppansa. Kuume tekee nousuaan, ja lapsen silmäluomet painuvat kiinni. Hörppään kahviani ja mietin, onnistuuko siirto sylistä vaunuihin vai tuleeko siirto yrityksestä kolmannen luokan sota. Päätän yrittää ja onnistun. Lapsi jatkaa uniaan vaunuissa.

Samalla, kun siivoan puuron tähteet pöydältä ja lattialta mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Käynkö päiväunille, jolla varmistan oman jaksamiseni illalla vai tekisinkö töitä vai jotain ihan muuta eli jumittaisin koneella netissä seikkaillen. Päätän yrittää olla reipas työntekijä ja perehtyä oman alan kirjallisuuteen. Artikkelia lukiessa ajatukset poukkoilevat ja lopulta havahdun siihen, että en muista mitään juuri lukemastani johdannosta. Luovutan, ei näillä yöunilla pysty keskittymään mihinkään ajatustyötä vaativaan. Otan lisää kahvia ja samassa poju herää, eipä sitä kauan ehtinyt töitä tekemään. Huokaisen helpotuksesta, sillä nyt ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa, kun ei jaksa tehdä mitään. Tunnetusti lapsen hereillä ollessa työn teon voi täysin unohtaa.

Päivä kuluu puuhastellessa imuroidaan, pestään pyykkiä ja tehdään ruokaa, lapsi sylissä tietenkin. Kipeänä lapsesta on tullut suuren suuri takiaispallo, joka seuraa äitiä joka paikkaa ja eikä lattialla haluta olla vain syli kelpaa. Parin tunnin hereillä olon jälkeen lapsi alkaa osoittaa väsymisen merkkejä ja käperrymme sohvalle lepäilemään. Seuraavaksi havahdun koirien haukuntaan, kun mies tulee kotiin. Keskustelemme päivän tapahtumista samalla, kun valmistamme päivällistä. Tiedustelen kiipeily mahdollisuutta, ja mies lupautuu vahtimaan poikaa. Pakkailen nopeasti kiipeilykamat ja suuntaan hallille.

Pyöräillessä mietin mitä kiipeäisin, ja päätän kiivetä suhteellisen mukavia reittejä joilla saa pienen pumpin aikaan. Liidailessa lämppärireittiä havahdun kruksi kohdassa, että olen miettinyt kiivetessä kaikkea muuta kuin itse kiipeilyä, kroppa vain tekee asioita joita en juuri ajattele. Zombiolotila näköjään jatkuu kiipeillessä, ja itsensä herättäminen tuntuu olevan vaikeaa. Kuitenkin päivän kiipeilyt sujui suhteellisen hyvin, ja loppua kohden myös pää tuntui liittyvän seuraani. Juuri kun kaikki alkoi olemaan kohdallaan aika tuli vastaan, kun lupasin olla ajoissa kotona ja päätin pitää siitä kiinni kynsin ja hampain. Siispä kunnon pumppi treeni loppuun, joka muodostui vihreästä reitistä liidaten areenan kattoon ja heti perään yläköydellä lila ylös.

Kamat kasaan ja pyöräily kotiin, jossa kaikki oli mennyt hyvin ja poju oli touhukkaalla päällä siispä lähdin ulkoiluttamaan vielä koirat. Vaikka muistutin kiipeillessä enemmän zombia kuin kiipeilijää, niin uskon tästäkin kiipeilykerrasta on ollut jotain hyötyä, ainakin mieli virkistyi liikunnasta ja jaksan taas paremmin iltahulinointia.