Englantilaista kiipeilyä

Kolmen viikon sisälläolon jälkeen paloin halusta päästä ulos. Sairastelu alkaa olemaan takana päin, mitä nyt epämääräistä limaa irtoaa pitkin päivää, mutta sitähän ei lasketa. Pojunkin ollessa parempi, päätin lähteä ulkobouldereille. Suuntana oli tällä kertaa Jeron kämmenkivi. Ensikertalaiselle kivi näyttäytyy majesteettisena, sillä korkeutta löytyy, ja lähempi tarkastelu paljastaa kiven uskomattoman hienon karheanpinnan ja ennen kaikkea hyvät kitkat. Lähestymiseen saa käyttää hieman enemmän aikaa, käveltävää tulee noin kilometrin verran, mutta mikäs siinä upeissa maisemissa kävellessä.

Kivellä odotti yksi reitti mitä olen halunnut päästä kokeilemaan raskauden jälkeen, Soffa 7A. Pari vuotta sitten sen ylös pääseminen oli jo lähellä ja nyt olin vakuuttunut, että pystyn kiipeämään sen. Suomen syksykeli antoi parastaan, kun ajomatkalla rupesi tiputtelemaan vettä. Hieman jännitimme pääsisikö kiipeämään vai tulisiko tästä hukkareissu. Kivelle päästyämme saimme onneksemme todeta sen olevan kuivana, vaikka vettä tiputti vähän väliä. Lämppärinä toimi huiman korkea vitosen linja, jonka muut toppasivat, mutta itse tipuin metriä vajaa topista keskittymisen herpaannuttua, kun poju alhaalla rupesi vaatimaan äitiään. Pädin päällä vähän tärisytti korkealta tippuminen, mutta alastulon ollessa hyvä niin ei siinä mitään käynyt. No, ehkä oma ego sai kolauksen, joka tekee varmasti välillä hyvää…

Poju oli hyvin vaativalla päällä, ja pienen välipalan nauttimisen jälkeen jaksoi hieman tutkia ympäristöä äidin vieressä. Päiväunet olivat jääneet vajaiksi, joka aiheutti kitinää. Kun kaverit olivat saaneet testailla omia reittejään, siirrettiin pädit Soffan alle. Poju siirtyi mieltä osoittaen A:n syliin ja itse rupesin selvittelemään muuveja kohdalleen. Parin hakemisen jälkeen kruksiveto onnistui, ja naureskellen totesin loppuhan on helppo sitä ei varmaan tarvitse harjoitella. No, kuinka väärässä olinkaan. Poju vaati äidin syliä ja otin pikkuisen lähelle. Pikku hiljaa silmät rupesi lupsahtelemaan ja uni vei voiton.

Siirto A:n syliin ja takas projektille. Yritys ja kruksiveto jäi vajaaksi. A:n neuvosta siirsin oikean käden toiselle otteelle ja veto kanttiin helpottui. Nyt ongelmaksi muodostui loppu, jonka piti olla helppo. Yritin ja yritin vasen käsi ei vaan jaksanut puristaa ja ladonovi-ilmiö iski heti, kun yritin siirtää oikeaa kättä. Kuinka monta kertaa joku pitää koittaa ennen kuin tajuaa, että se ei toimi? Minun kohdallani kymmeniä kertoja, jossain vaiheessa aikani tahkottua ymmärsin ongelmani oikea jalka pitää saada paremmin. Ratkaisuna huukki oikeaan kanttiin, ja oikean käden siirto ja pian olin kiven päällä. Tunsin itseni tyhmäksi, kun ratkaisu oli niin ilmeinen ja kevyt, mutta olin vain jumittunut kokeilemaan toisen betaa joka ei vain toiminut minulle, sillä se vaati enemmän voimaa. Nyt oli jokainen muuvi selvillä, ei muuta kuin lepoa ja evästä koneeseen ja sitten tosi yritys.

 

Soffa 7A 

Kaveri vetäisi mystisen Yorkshiren minun palautellessa nukkuva lapsi sylissäni. Lapsen siirto toiseen syliin ja projektin kimppuun. Epätoivoista yritystä saada sormet lämpimäksi käsien pyörittelyllä, mutta lopulta luovutin ja istuin alas pädille kädet lähtöotteille. Muuvit seurasivat toisiaan ja flow tuntui löytyvän kruksiveto meni heti ja nyt vain tarkasti loppu. Ei mitään ongelmia ja hetkessä olin kiven päällä hyvin tyytyväisenä. Mielestäni kyseessä on yksi hienoimmista seiskoista mitä Pohjois-Karjalasta löytyy ja suosittelen koittamaan, jos seudulle eksyy. Kiitos A lapsen vahdista ja kuvista.

Kaveri nappasi muutaman kuvan kuin haeskelin Yorkshiren muuveja, mutta se reitti jäi toiseen kertaan.