Normipäivä BS:llä

Bouldersaimaasta on muodostunut se tuttu ja turvallinen kotikeivi, jossa moikataan kavereita ja treenataan. Sohvilla istuskellessa muistan enää hämärästi millaista Joensuun keitaan kopissa treenaaminen oli. Pieni koppi jossa keskityttiin vain kiipeilyyn. Aloitettua käymään BS:llä olen oppinut alkulämmittelyn merkityksen ihan uudella tavalla, ja yksi syy siihen on hyvät välineet joilla lämmittelyn voi tehdä ja sitten on riittävästi tilaa jumppailla. 

Useimmiten alkulämppäni kestää puolesta tunnista viiteentoista minuuttiin riippuen siitä olenko yksin liikkeellä vain pojun kanssa. Soutulaitteella on hyvä käydä vetämässä alkulämmöt päälle, jonka jälkeen on olen viime aikoina heilutellut kahvakuulaa. Olen tehnyt etuheilautuksia kahdella ja yhdellä kädellä, tempausta, tuulimyllyä, vartalonkiertoa mitä nyt sattuu keksimään ja mitä tuntuu tarvitsemaan. Sen jälkeen otan yleensä olkapäät käsittelyyn ja teen kepillä tai kuminauhalla  jumppaa niille. Sormet yritän vielä lämmitellä ennen seinälle siirtymistä räpsyttelemällä niitä auki kiinni.

Seinällä kiipeän aluksi kaikilla otteilla tehden rauhallisia muuveja ja venyttelen vielä paikkoja auki seinällä liikkuessani. Tämän jälkeen kiipeän muutamia helpompia reittejä pohjalle ennen kuin siirryn vaikeammille. Riippuen siitä mikä päivän suunnitelma on, niin kiipeän joko määrää tai vaikeampia reittejä, joissa yritän opetella itselle vaikeita muuveja. Voima päivänä olen viime aikoina tehnyt vielä campusta. Venyttelyt ja corejumpat olen suosiolla jättänyt ajan puutteen vuoksi kotiin, mutta mielelläni tekisin nekin BS:llä jolloin saisin itsestä enemmän irti kuin kotona.

Hyvän treenin tekeminen BS:llä onnistuu siis hyvin, silti olen viime päivinä huomannut jotain puuttuvan. Huomaan ajatteleva omaa kiipeilyäni enemmän ja enemmän, ja pohtivani omia lahjojani tai oikeastaan niiden puutetta lajiin. Kaiholla katselen hallilla pyörivien jätkien kiipeilyä, joka näyttää helpolta. Muutaman vuoden kiipeilleet jantterit vetelee sellaista settiä mistä itse voi vain haaveilla. Miksi en ole kehittynyt? Vuoden verran olen pääsääntöisesti vain boulderoinut ja tuntuu, että kehitystä ei ole tullut ehkä päinvastoin olen mennyt taaksepäin. Okei, minulla oli ongelmia olkapään kanssa ja eikä se vieläkään ole täysin kunnossa, mutta olisi se nyt kiva että jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ehkä boulerointi ei vaan ole minun laji?

Olenkin viime viikkoina kaivannut köysikiipeilyä ja sitä tunnetta, kun kiipeily on helppoa. Köysittely on aina minulle ollut boulderia helpompaa, ja nyt kaipaisin sen tuomaa onnistumisen tunnetta. Kädet pumpussa teet toppiklipin ja saat reitin kiivettyä. Mikään ei oikeasti voita sitä fiilistä. Kesään on ihan liian pitkä aika, että pääsisi taas köysittelemään ja palaamaan erään kesken jääneen projektin pariin. Onneksi ensi apua olisi luvassa, sillä olen kaverin kanssa suunnitellut vierailua Helsinkiin köysittelemään maaliskuussa ja jo nyt lasken päiviä siihen.

Hitaasti hyvä tulee

Se oli marraskuu, kun heräsin siihen todellisuuteen, että homma ei voi jatkua entisellään. Olin ollut välinpitämätön ja kohdellut kroppaani kuin mitäkin turhaketta, jonka voi kyllästyttyään heittää roskiin ja hankkia uuden. Mutta eihän se näin mene, ei todellakaan. Meillä nyt vain sattuu olemaan tämä yksi keho josta kannattaa pitää huolta, sillä kaikkea ei voi korjata, jos sen onnistuu hyvin rikkomaan.

Sormienpuutumista oli jatkunut jo pitkään. Juu, joku fiksu olisi jo silloin ottanut itseään niskasta kiinni pannut kiipeilylle hetkellisen stopin, mutta minä tarvitsin jotain isompaa herätykseen. Monien kuukausien rasitusoireet kulminoituvat lopulta todennäköisesti yhteen kiipeilykertaan ja gaston muuviin, jonka jälkeen tyhmempikin tajusi höllätä menoa. Kipu tuntui lavassa ja olkapäässä sekä kyynärpäässä, jossa oli pidempään ollut oireita. Eihän siinä muu auttanut kuin muutama viikko kiipeilykieltoa.

Ensimmäiset kiipeilyt tuntuivatkin todella hapuilevilta eikä liikkuminen seinällä onnistunut millään. Käteen ei ollut mitään luottoa, ja siksi pysyin pitkään helpolla kahvaralleilla välttäen nopeita heittoja. Todellinen oivallus ja kehitys tilanteeseen alkoi erään fyssari ystävän ansioista, kun eräänä päivänä katsoimme muutamia liikkeitä joita minun kannattaisi tehdä. Yksi liike johon olin aikaisemminkin törmännyt, mutta se ei jostain syystä ole jäänyt pystyvästi lämmittelyrutiineihin, oli seinäenkelit (kait sille on joku fiksumpikin nimi?). Tarkoitus on seistä seinää vasten ja nostaa kädet sivulta ylös seinää pitkin ulos hengityksellä niin, että selkä pysyisi kiinni seinässä koko liikkeen ajan. Tekee muuten tosi hyvää kannattaa kokeilla! Lisäksi sain ohjeena tehdä keppijumppaa ja vartalon kiertoja. Jo viikon aktiivinen tekeminen alkoi tuottamaan helpotusta, ja kivut alkoivat hieman helpottaa.

Videon äijä näyttää miten ne seinäenkelit tehdään.

Nämä alkoivat mahdollistamaan sen, että voisin jo hieman suunnitella kiipeilyäni. Asetin tavoitteekseni kiivetä kuukauden määrää eli tehdä mahdollisimman paljon muuveja. Määrätreenit lähti varovasti käyntiin BS:n keltaisen tason lapun reiteillä, joiden tiesin olevan riittävän helppoja, että pääsen tässä kunnossa yhdellä parilla yrityksellä ylös. Kiivettyjen reittien määrät olivat kolmenkymmenen molemmin puolin. Miksi niin paljon? Koska halusin reittien pysyvän riittävän helppoina etten rupea työstämään itselle mitään liian vaikeaa liian aikaisin, sillä käsi on vielä kuntoutumassa enkä halua rikkoa sitä lisää. Ajatus oli pikku hiljaa totuttaa kättä taas kiipeilyyn lisäten vaikeampia reittejä vähitellen mukaan.

 Melko nopeasti otinkin mukaan jo vähän vaikeampia pinkin lapun reittejä ensin muutamia ja pikku hiljaa niiden osuus kasvoi. Tammikuun puolessa välissä pystyin kiipeämään 20 keltaista ja 20 pinkkiä yhdessä treenissä. Kerran viikossa tein tunnin tehotreenin jossa nostatin hikeä kiipeämällä mahdollisimman paljon reittejä tuntiin ennätykseni on tällä hetkellä 45 reittiä (39 keltaista ja kuusi pinkkiä) tunnissa. Nyt olisi kuukausi määrä takana ja kiipeily on alkanut tuntua taas melko normaalilta. Seuraavaksi kiipeilyssä pääpainopiste siirtyy voimaan ja enemmän vaikeimmille reiteille. Saa nähdä mitä käsi siitä tykkää. Toivottavasti se kestää jo vaikeampien reittien työstämisen, sillä palan halusta päästä taas koittamaan mihin sitä pystyy.

Kiipeilyn lisäksi olen tehnyt paljon kehonhuoltoa keppi- ja kuminauhajumppaa ja kaikkia pieniä jumppahetkiä en ole jaksanut edes merkkailla ylös. Olen päättänyt panostaa taas joogaan, jos se ruoto rupeaisi taas pysymään suorassa, kun tekee säännöllisesti joogaharjoitukset eikä vain silloin tällöin.

Vaikka pystyn kiipeilemään, niin käsi ei ole täysin terve ja joka päivä yritän hoitaa ja jumpata sitä kuntoon. Kehonhuolto sana on saanut ihan uuden merkityksen ja toistaiseksi osaan ottaa rennosti ja antaa kropalle sitä lepoa mitä se tarvitsee. Hommasin kaikkien tosi fitness ihmisten suosiman putkirullankin. Rullailu tekee hyvää kipeytyneille käsille, kunhan ei nyt innostu liikaa. Vielä, kun tämä flunssa paranisi niin pääsisin jatkamaan treenailua.

Kohti parempaa uutta vuotta

Joulupukki tiesi mitä tarvitsen, jos nyt saisin käden oireet kuriin...

Ulko boulderia

Syyskuussa alkaneet käsiongelmat pakottivat hidastamaan kiipeilyä ja miettimään uudestaan miten pystyisin jatkamaan lajia ilman, että toinen käsi on jatkuvasti kipeänä. Kiipeilyn määrä laski ja kuminauhajumppa tuli tutuksi. Lapoja rupesin harjoittelemaan säännöllisesti, sillä minulla on toisella puolella kipua ja liike rajoittuneisuutta. Rengaskurssin aamuna mietin, että näinköhän pystyn tekemään mitään. Renkaat osoittautuivatkin oivaksi keinoksi avata kipeänä ollutta rintalihasta, joka on kurssin jälkeen tuntunut paljon paremmalta.

Calling elvis 7A

Nyt olen uskaltautunut taas ulos kiipeämään ja toistaiseksi käsi ei ole mennyt enempää tukkoon. Kävin yksin räpeltämässä yhdellä lähikivellä ja pääsin ensimmäistä kertaa iltakiikuille valojen kanssa, joka osoittautui yllättävän mukavaksi kokemukseksi, jos kosteaa kiveä ei oteta huomioon. Maltti on nyt valttia ja olen hyväksynyt sen tosiasian, että tänä vuonna en todennäköisesti kiipeä enää mitään vaikeaa. Harvemmin ne kivet ja kalliot sieltä häviävät...

Ihanat kamalat renkaat

Muistatko koulun liikuntasalissa olevat renkaat joissa roikuttiin ja keinuttiin? Niin minäkin ja kokemukseni renkaista oli todellakin lapsenkengissä, ennen kuin sain painostettua miehen hyväksymään nämä sisustuselementit kotiimme. Tiesin, että renkaat sopivat lapsille temppuiluun ja ne ovat oiva treeniväline aikuiselle, mutta minulla ei ollut käsitystä siitä miten tehokasta ja vaikeaa renkailla tekeminen oikeasti on.

Tätähän niillä renkailla tehdään eiks nii?

Voimistelurenkaat on yksi miesten telinevoimistelun alalajeista ja laji vaatii erittäin paljon voimaa ja tekniikkaa. Renkaat ovat kuitenkin kokeneet mullistuksen ja nyt renkaat ovat perustreeniväline niin crossfit saleilla kuin kodeissa. Voimistelurenkaat ovatkin koko perheelle sopiva liikuntaväline, ja niillä on erittäin kätevä treenata koko kroppa läpi.

Osallistuin Suomen tunnetuiman kiipeilevän telinevoimistelijan Teemu Ojalan rengaskurssille tarkoituksena oppia enemmän renkailla treenaamisesta. Minulla oli vähän kokemusta renkailla treenaamisesta, sillä olinhan hankkinut renkaat meille kotiin reilu kuukausi sitten ja samoihin aikoihin renkaat ilmestyivät BS:lle, mutta silti tunsin olevani aloittelija muiden joukossa.

Kurssi oli hyvin tiivis paketti siitä, mitä kaikkea renkailla voi tehdä eikä aikaa hukattu missään vaiheessa turhiin höpinöihin. Teemu korosti alkuun alkulämmittelyn merkitystä erityisesti olkapäät ja lavat on hyvä lämmitellä ennen renkaille siirtymistä. Alkuun lähdettiin liikkeelle perusliikkeistä kuten punnerruksista, oikonojasta, kulmasoudusta, dipistä ja kulmanojasta. Tarkemman raportin eri liikkeistä voi lukea BS:n blogista. Naisten on turha pelätä renkailla treenaamista, sillä vaikeustasoa on helppo säätää omaa kehonkulmaa muuttamalla esim. kulmasoutu helpottuu huomattavasti kun siirtyy alhaalta pystympään asentoon.

Minulle uusi tuttavuus oli jousiammuntapunnerrus ja pakko sanoa tästä tuli heti yksi suosikki likkkeistäni. (kuva TL) 

Jokainen vähänkin treenannut huomaa hetkessä miten epävakaat renkaat ovat. Vahvemmankin miehen kädet rupeavat hetkessä tärisemään, kun pienet stabiloivat lihakset eivät ole riittävän kehittyneet. Renkailla on vaikea huijata eikä se kannata, vaan enemmin tekee sen yhden toiston kunnolla ja puhtaasti kuin huonolla tekniikalla useita tai sitten keventää esim. kuminauhoilla.

Oikonoja pojun kanssa.

Kurssilla käytiin luonnollisesti läpi myös niitä hieman haastavampia liikkeitä läpi kuten etuvaaka ja takavaaka. Onneksi näitä liikkeitä ei tarvinnut osata entuudestaan eikä saada puhtaasti tehtyä, vaan kaverin avustuksella kaikki pystyivät harjoittelemaan oikean liikeradan löytymistä. Samoin muscle-upia pystyy vähemmänkin voimia omistava harjoittelemaan osissa. Tähän liikkeeseen sainkin todella hyviä vinkkejä ja vuoden loppuun mennessä meinaan toteuttaa yhden haaveistani tekemällä puhtaan muscle-upin renkailla. Renkailla riittää haastetta varmasti kaikille vai miltä kuulostaa kiepin ja kipin osaaminen tai ristiriipunta?

Teemu avustaa takavaan kanssa (kuva TL). 

Rengaskurssilla muistin taas millaista on olla aloittelija. Se on helppoa kun ihminen joka osaa näyttää miten pitää tehdä, mutta sitten kun menet itse kokeilemaan niin ei tapahdu mitään :D. Renkaat niin kuin kiipeilykin vaatii paljon toistoja, että oikeat liikeradat oppii ja saa riittävästi voimaa niiden toteuttamiseen. Se kuitenkin kannattaa, sillä renkaat kehittävät kehonhallintaa ja lihasvoimaa, ja niillä voi helposti venytellä niskahartiaseudun jumeja auki. Kiipeilijöiden todellakin kannattaa tehdä renkailla treeniä korjaamaan kiipeilijöille tyypillistä gorillaryhtiä ja rengastreenillä saa sitä voimaa yläkroppaan.

Kurssin vetäjä Teemu on erittäin mukava ja kannustava. Häneltä löytyy hyviä vinkkejä miten liikkeitä voi keventää, jos jokin liike tuntuu mahdottomalta. Lisäksi häneltä sain hyviä neuvoja käsilläseisontaan sekä pääsin kokeilemaan elämässäni ensimmäistä kertaa tämän hetken hitti lajia acroyogaa, joka oli muuten hirveän hauskaa. Voin lämpimästi suositella renkaiden hankkimista kotiin, vaikka ei mikään himotreenaaja olisikaan. Nyt kun renkaat tuossa kotona roikkuvat, niin niihin tarttuu yks jos toinenkin tässä perheessä hetkeksi venyttelemään ja temppuilemaan. Jos taas haluaa tosissaan treenailla renkailla, niin kannattaa tutustua rengasmiehen teksteihin ja videoihin. 

Kulmasoutua kotona. Poju osallistuu mielellään äidin treeneihin :)

Haukkis

Predator (kuva HP)

Varmistusta (kuva HP)

Pinnalla

Mä kellun. Mä kellun vedessä ja hengitän. Mikään ei kosketa mua eikä kiinnosta enempää kuin hengittäminen. Voisin jatkaa tässä olemista loputtomiin, unohtaa kaiken muun ja antaa virran viedä mukanaan. Mennä vain sinne mikä tuntuisi hyvältä ja tehdä vain niitä asioita joista tykkään. Ei, se ei vain mene niin. Samassa huomaan taas räpiköiväni pysyäkseni pinnalla.

Surullinen jääkarhu... 

Blogin kirjoitus on ollut tauolla, niin kuin kaikki muukin elämässä tuntuu olevan. Tuntuu, että elän vain odotus tilassa, jossa ei tapahdu mitään. Päivät seuraavat toisiaan ilman suurempaa odotusta tai muutosta. Ei ole mitään jännittävää kerrottavaa, mitä olisi tapahtunut. Liikunta tuntuu olevan pakokeino pitää pääkasassa, ja silti siitäkin tuntuu puuttuvan iloa ja onnistumisen tunne. Ne reitit joita haluaisi kiivetä on joko liian kaukana projektoitavaksi tai sitten pilaan kaiken itse kiipeämällä huonosti.  Sen lisäksi vasenkäsi on oireillut keväästä asti milloin mistäkin kohtaa ranteista, kyynärpäästä, olkapäästä, you name it.

Ehkä se on taas kerran minun ongelma , että odotukset eivät kohtaa todellisuutta ja leijun jossain pilvissä. Eikä hommassa tunnu olevan mitään järkeä. Jotenkin olen saanut itseni raahattua viikosta toiseen ulos. Kiivettyjen reittien lukumäärä ylittää jo nyt reippaasti edellisten vuosien määrän, silti kaikki tuntuu riittämättömältä ja vähäiseltä. Odotan muutosta. Se on tulossa enemmin tai myöhemmin ja toivon sen tuovan ilon mukanaan.

Köysittelyä haukkiksella. Kuva H. Pitkänen

Renkailla olisi tarkoitus jatkossa treenailla enemmänkin, jos vain paikat kestää ehjänä.