Muistatko koulun liikuntasalissa olevat renkaat
joissa roikuttiin ja keinuttiin? Niin minäkin ja kokemukseni renkaista oli
todellakin lapsenkengissä, ennen kuin sain painostettua miehen hyväksymään nämä
sisustuselementit kotiimme. Tiesin, että renkaat sopivat lapsille temppuiluun
ja ne ovat oiva treeniväline aikuiselle, mutta minulla ei ollut käsitystä siitä
miten tehokasta ja vaikeaa renkailla tekeminen oikeasti on.
Tätähän niillä renkailla tehdään eiks nii? |
Voimistelurenkaat on yksi miesten
telinevoimistelun alalajeista ja laji vaatii erittäin paljon voimaa ja
tekniikkaa. Renkaat ovat k uitenkin kokeneet mullistuksen ja nyt renkaat ovat
perustreeniväline niin crossfit saleilla kuin kodeissa. Voimistelurenkaat
ovatkin koko perheelle sopiva liikuntaväline, ja niillä on erittäin kätevä
treenata koko kroppa läpi.
Osallistuin Suomen tunnetuiman kiipeilevän telinevoimistelijan
Teemu Ojalan rengaskurssille tarkoituksena oppia enemmän renkailla
treenaamisesta. Minulla oli vähän kokemusta renkailla treenaamisesta, sillä
olinhan hankkinut renkaat meille kotiin reilu kuukausi sitten ja samoihin aikoihin
renkaat ilmestyivät BS:lle, mutta silti tunsin olevani aloittelija muiden
joukossa.
Kurssi oli hyvin tiivis paketti siitä, mitä
kaikkea renkailla voi tehdä eikä aikaa hukattu missään vaiheessa turhiin
höpinöihin. Teemu korosti alkuun alkulämmittelyn merkitystä erityisesti
olkapäät ja lavat on hyvä lämmitellä ennen renkaille siirtymistä. Alkuun
lähdettiin liikkeelle perusliikkeistä kuten punnerruksista, oikonojasta, kulmasoudusta,
dipistä ja kulmanojasta. Tarkemman raportin eri liikkeistä voi lukea BS:n blogista. Naisten on turha pelätä renkailla treenaamista, sillä vaikeustasoa on
helppo säätää omaa kehonkulmaa muuttamalla esim. kulmasoutu helpottuu
huomattavasti kun siirtyy alhaalta pystympään asentoon.
Minulle uusi tuttavuus oli jousiammuntapunnerrus ja pakko sanoa tästä tuli heti yksi suosikki likkkeistäni. (kuva TL) |
Jokainen vähänkin treenannut huomaa hetkessä
miten epävakaat renkaat ovat. Vahvemmankin miehen kädet rupeavat hetkessä
tärisemään, kun pienet stabiloivat lihakset eivät ole riittävän kehittyneet.
Renkailla on vaikea huijata eikä se kannata, vaan enemmin tekee sen yhden
toiston kunnolla ja puhtaasti kuin huonolla tekniikalla useita tai sitten
keventää esim. kuminauhoilla.
Oikonoja pojun kanssa. |
Kurssilla käytiin luonnollisesti läpi myös
niitä hieman haastavampia liikkeitä läpi kuten etuvaaka ja takavaaka. Onneksi
näitä liikkeitä ei tarvinnut osata entuudestaan eikä saada puhtaasti tehtyä,
vaan kaverin avustuksella kaikki pystyivät harjoittelemaan oikean liikeradan
löytymistä. Samoin muscle-upia pystyy vähemmänkin voimia omistava
harjoittelemaan osissa. Tähän liikkeeseen sainkin todella hyviä vinkkejä ja
vuoden loppuun mennessä meinaan toteuttaa yhden haaveistani tekemällä puhtaan
muscle-upin renkailla. Renkailla riittää haastetta varmasti kaikille vai miltä
kuulostaa kiepin ja kipin osaaminen tai ristiriipunta?
Teemu avustaa takavaan kanssa (kuva TL). |
Rengaskurssilla muistin taas millaista on olla
aloittelija. Se on helppoa kun ihminen joka osaa näyttää miten pitää tehdä,
mutta sitten kun menet itse kokeilemaan niin ei tapahdu mitään :D. Renkaat niin
kuin kiipeilykin vaatii paljon toistoja, että oikeat liikeradat oppii ja saa
riittävästi voimaa niiden toteuttamiseen. Se kuitenkin kannattaa, sillä renkaat
kehittävät kehonhallintaa ja lihasvoimaa, ja niillä voi helposti venytellä
niskahartiaseudun jumeja auki. Kiipeilijöiden todellakin kannattaa tehdä renkailla treeniä
korjaamaan kiipeilijöille tyypillistä gorillaryhtiä ja rengastreenillä saa sitä
voimaa yläkroppaan.
Kurssin vetäjä Teemu on erittäin mukava ja kannustava. Häneltä löytyy hyviä vinkkejä miten liikkeitä voi keventää, jos jokin liike tuntuu mahdottomalta. Lisäksi häneltä sain hyviä neuvoja käsilläseisontaan sekä pääsin kokeilemaan elämässäni ensimmäistä kertaa tämän hetken hitti lajia acroyogaa, joka oli muuten hirveän hauskaa. Voin lämpimästi suositella renkaiden hankkimista kotiin, vaikka ei mikään himotreenaaja olisikaan. Nyt kun renkaat tuossa kotona roikkuvat, niin niihin tarttuu yks jos toinenkin tässä perheessä hetkeksi venyttelemään ja temppuilemaan. Jos taas haluaa tosissaan treenailla renkailla, niin kannattaa tutustua rengasmiehen teksteihin ja videoihin.
Kurssin vetäjä Teemu on erittäin mukava ja kannustava. Häneltä löytyy hyviä vinkkejä miten liikkeitä voi keventää, jos jokin liike tuntuu mahdottomalta. Lisäksi häneltä sain hyviä neuvoja käsilläseisontaan sekä pääsin kokeilemaan elämässäni ensimmäistä kertaa tämän hetken hitti lajia acroyogaa, joka oli muuten hirveän hauskaa. Voin lämpimästi suositella renkaiden hankkimista kotiin, vaikka ei mikään himotreenaaja olisikaan. Nyt kun renkaat tuossa kotona roikkuvat, niin niihin tarttuu yks jos toinenkin tässä perheessä hetkeksi venyttelemään ja temppuilemaan. Jos taas haluaa tosissaan treenailla renkailla, niin kannattaa tutustua rengasmiehen teksteihin ja videoihin.
Kulmasoutua kotona. Poju osallistuu mielellään äidin treeneihin :) |
Voi että miten olis mukavaa! Harmi, että matala yksiöni on matala yksiö. :D Oon käynyt kehonpainoharjoittelutunneilla ja olin vähän odottanut, että siellä pääsisi renkaille. Ei siellä kuitenkaan ole renkaita ryhmätilassa. Tuntuu, että alussa olis just tosi tärkeää saada ohjausta, ettei vallan masennu. Kivoja treenihetkiä teille! :-)
VastaaPoistaKiitos paljon! Varmasti pojun kanssa treenaillaan yhdessä jatkossakin. En voi kuin suositella lämpimästi hankkimaan renkaat sen verran tehokasta ja hauskaa niillä tekeminen on. Itsekin koin, että kaipaan hieman ohjausta renkaiden kanssa että liikkeet tulisi tehtyä oikein eikä rikottua paikkoja. Mulla kävi itseasiassa päin vastoin, että rengaskurssin jälkeen aukesi paikkoja jotka olivat jumittaneet viikkoja. Harmi ettei kehonpainoharjoittelu tunnilla ole renkaat käytössä :( Kuulostaa muuten tosi kivalta tuollainen tunti, kun tulee itsekin tehtyä noita kehonpainoharjoituksia.
PoistaRupeet käymään Voemalla kiipeilemässä sieltä löytyy renkaat ja Teemu pitää sielläkin kursseja eli kannattaa seurata Voeman kurssi tarjontaa ;)
Kiipeily on taas jäänyt, vaikka aina ajattelen, että ei saa jäädä! Jospa sitä repis jostain aikaa ja jaksamista siihenkin taas kun on niin hyvä paikka missä käydä. En tullutkaan edes ajatelleeksi, että tosiaan Voemallakin voi olla rengaskursseja. Siis kiitti vinkistä!
PoistaOon kyllä kovasti tykännyt siitä kehonpainoharjoitteluryhmästä. Teen toki yksinkin harjoittelua kehonpainolla, mutta ryhmässä tulee tehtyä sellaistakin, jota ei saa koskaan aikaiseksi (mm. ketteryys ja koordinaatio) omin päin. Tai sellaisia, joihin tarttee kaveria. Kaikkiaan se on tosi hyvää ja monipuolista treeniä tasapainottamaan näitä muita harrastuksia. :-)