Viikko Leprassa

Mies päätti lähteä Helsinkiin uuden vuoden juhliin ja moikkaamaan kavereitaan useammaksi päiväksi. Minä taas suuntasin pojan ja koirien kanssa vanhempieni luo Lappeenrantaa. Jotain hyviä puolia tällaisesta omalla rahoituksella työskentelystä on se, että ei ole sidottu mihinkään työpaikkaan vaan kirjoittaminen onnistuu missä vaan. Tosin pakko myöntää näin viikonlopuksi taisi se työn tekeminen jäädä vähemmälle kaiken muun kivan ohjelman myötä.

Viikko alkoi shoppailemalla pojalle kaikkea hyödyllistä ja kyllähän sieltä kaupoilta itsellekin jotain tarttua matkaan. Vuoden viimeisen päivän kunniaksi menin käymään Bouldersaimaalla kiikuilla. Tällä kertaa halusin kiivetä vaikeampia reittejä ja päivän väri oli punainen. Muutama punaisella koodattu reitti saikin nousun, mutta vielä jäi useita hienoa reittejä odottamaan seuraavaa kertaa. Treeni suunnitelmat lensivät romukoppaan alkumetreillä, kun innoissani tahkosin vaikeampia reittejä. Lopussa sain itseäni hieman niskasta kiinni (eli enää ei jaksanut vaikeita reittejä yrittää) ja kiipesin hänkiltä viitisen reittiä siten, että irroittaa jalat joka käsiotteen jälkeen ja roikkuu hetken aikaa kunnes laittaa jalat takaisin seinälle jatkaa seuraavalle käsiotteelle sitten taas jalat irti jne. Pari tuntia meni kuin hujauksessa enkä olisi millään halunnut lähteä pois, mutta ruoka-aika lähestyi ja maha alkoi kurnia.

Leppoisa mies tiskin takaa, jonka ansiosta jäi vuoden ensimmäisistä kiipeilyistä todella hyvä mieli. Kiitos T kuvista ja betasta.

Siihen mihin mennyt vuosi oli hyvä päättää niin siitä oli hyvä jatkaa eli vuoden ensimmäisenä päivänä suuntasin taas Bouldersaimaalle vuoden ensimmäisille kiipeilyille. Toinen päivä boulderia painoi käsissä, ja hyvin pian kävi selväksi ettei tänään sujuisi. Aikani ärisin parille eiliselle projektille, mutta kädet tuntuivat raskailta eikä samanlaista puristusta ja yritystä löytynyt. Myönnettyäni tappioni siirryin muille reiteille (tosin menestys oli yhtä heikko). Viimein tajusin tiputtaa vaikeutta ja siirtyä treenaamaan. Vedin yhtä vaaleanpunaista keskivaikeaksi merkattua reittiä useita kertoja putkeen (ainakin kahdeksan sekosin laskuissa) niin kauan kunnes tipuin. Pikkuisen tärisytti sen jälkeen, mutta vielä oli suunnitelmia ja aikaa jäljellä.

Tatista projektoin mustaa ja vihreää.

Vihreällä reitillä kruksi veto lähdössä.

Olin katsellut jonkin aikaa yhtä kahvarallia, että siinä on aika sopivat välit campusteluun. Ei muuta kuin kokeilemaan ja yllätys oli suuri kun pääsin reitin ylös asti pelkillä käsillä. Ihan huippua! Salaa olen aina haaveillut pystyväni campustelemaan jonkun reitin A) koska se on hauskan näköistä ja B) useimmat miehet pystyy siihen helposti, miksen siis minäkin. Toisella kertaa jäin otetta vajaaksi topista ja kolmas, noh enää ei käsistä löytynyt poweria. Lopuksi vähän tic tac toe eli hänkillä roikuttaessa jalalla kosketat otteita. 

Seuraavana päivänä oli hyvä palautella uimahallissa, jossa poju osoittautui aikamoiseksi vesipedoksi. En muistanutkaan miten kivaa ja tehokasta uiminen voi olla, saisikohan sitä aktivoitua itsensä käymään uimahallissa myös Joensuussa? Perjantai päivänä oli vuorossa koiran kanssa juoksulenkki. Juoksu tuntui hyvältä ja askel tuntui kevyeltä, mutta vauhti ei päätä huimannut.

Parin päivän ”levon” jälkeen oli aika suunnata kiipeilemään. Lämmittely hoitui tällä kertaa poikkaroimalla hänkki seinää, joista saa kyllä hyvän treenin kun kulma jyrkkenee loppua kohden. Muutamat helpot reitit pohjalle ja sitten punaisella merkattujen reittien kimppuun. Jo ensimmäisillä yrityksillä huomasin, että tänään on mahdollisuudet päästä  projekteja ylös ja muutaman yrityksen jälkeen vihreän reitin loppu veto osui kohdalleen. Helpotus oli suuri kun jotain pääsi ylös. Myös valkoinen reitti aukesi ihan uudella tavalla, ja kun oikea beta löytyi reitti meni helposti.

Valkoinen reitti aukesi viimeisenä päivänä.

 Vähän aikaa meni ihmetellessä et mitäs sitten tekisi, ja lopulta päätin kiivetä vaaleapunaisia reittejä kahdeksan kappaletta putkeen. Reittien välissä oli vain lyhyt mankkaus tauko. Kaikki reitit meni puhtaasti ylös joten olisi pitänyt valita vaikeampia reittejä. Lopuksi campustelin taas samalla kahvarallilla, ja tällä kertaa pääsin kolme kertaa puhtaasti ylös asti ja neljännellä jäi viimeistä otetta vajaaksi. Vähänkö siisti tunne, kun pystyy tekemään jotain minkä on vuosia ajatellut olevan mahdotonta itselle. Näinä hetkinä huomaa, että kehitystä kiipeilyn tai ainakin käsivoimien saralla on tapahtunut.

Todistusaineistoa meikäläisen campustelusta.

Bouldersaimaasta on muodostumassa toinen kotiluola jonne on mukava mennä. Se on itselle sellainen hyvänmielen paikka, jossa voisin kuvitella viettäväni koko päivän sohvalla istuskellen ja välillä kiiveten. Sieltä on aina löytynyt sopivaa projektia ja eikä minun tasoisella kiipeilijällä ole pulaa sopivista reiteistä. Ilo on ollut seurata miten paljon lapsia paikassa pyörii, ja heille sopivia reittejä ja otteita on riittävästi. Toki lapsia saa varoa ja heille on hyvä muistuttaa ettei kiipeilijän alla saa olla, mutta se on mielestäni pidempään kiivenneiden velvollisuus opastaa ja varmistaa ettei mitään satu. Itse ainakin tulen suosiolla alas reitiltä, jos joku muksu on tulossa alle. Varmasti tulen ottamaan oman pojun mukaan kunhan kaveri hieman kasvaa ja alkaa ymmärtämään kiipeilystä.