Kiipeilypoliisi

Oletko joskus törmännyt kiipeilypoliisiin? Siihen tyyppiin joka huutaa, ettei sitä otetta saa käyttää se ei kuulu reittiin? Minä ainakin olen, ja olen varmasti myös sortunut poliisina olemiseen. Miten helposti neuvomme muita miten ja mitä otteita saa käyttää. Haluamme, että reitti kiivetään tietyllä tavalla. Otteiden skippaaminen tai lisäotteiden käyttö saa aikaan närää. Se ei kiivennyt sitä oikein, mutta mikä on oikein? Onko reitti kiivetty oikein, jos sen kiipeää tietyillä otteilla yhdellä ainoalla tavalla vai olisiko se parempi jos annamme jokaisen varioida miten kukakin haluaa? Eikö tärkeintä ole vain kiivetä ja nauttia siitä?

Nimenomaan on, kiipeilystä pitää nauttia, mutta itseään pitää myös haastaa. Kuitenkin  orjallinen reittien noudattaminen voi olla haitallista (motivaatio laskee kun mitään ei pääse),siksi reittien varioiminen voi jopa olla hyödyllistä. Välillä törmää reitteihin jotka ovat hienoa syystä tai toisesta, mutta omat taidot eivät vielä riitä sen kiipeämiseen. Voit päästä osan reitistä, mutta joku muuvi tai ote voi tuottaa hankaluuksia. Mitä teet? Vedät itkupotkuraivarit ja kiroat reitin jonnekin syvälle vannoen ettet ikinä kiipeä sitä (jep, kokeiltu on ei toimi pidemmällä tähtäimellä), vai yrität olla luova? Kokeile jotain uutta betaa, jos se ei toimi niin ota lisä jalkaote tai käsiote, mitä nyt satut tarvitsemaan. Ajatus on tehdä samanlainen muuvi kuin alkuperäisessä reitissä, mutta hieman helpotettuna. ”Oikea ote” voi olla sen verran kaukana ja pieni, että et saa vetoa tehtyä, niin korvaa ote sellaisella josta saat varmasti kiinni ja kiipeä reitti sen avulla.

Sovellan tätä ajatusmallia, kun tiedän että yksittäinen muuvi tuottaa minulle vaikeuksia. Tällä hetkellä minulla on yksi köysireitti, jossa käytän lisä käsiotetta. Sen sijaan, että yrittäisin kiivetä reitin vain reittiin merkatuilla otteilla ja tippuisin samasta kohdasta uudestaan ja uudestaan, niin annan itselleni armoa ja käytän sitä kahvaa. Tiedän saavani kiinni siitä otteesta ja pystyn palauttelemaan vähän aikaa ennen kuin jatkan ankkuria kohti. Reitti on lähellä omaa maksimia, jossa on raskaita muuveja jotka vaatii minulta paljon. Sallimalla itselleni kahvan käytön pystyn teoriassa kiipeämään reitin (en siis ole päässyt sitä vielä).  Yhden muuvin helpotus tarkoittaa, että en kiipeä sitä ”oikeaa” reittiä vaan jonkun muun sellaisen mikä (toivottavasti) pääsen. 

Tästä päästään siihen olenko sitten huonompi kiipeilijä, kun otan apuja. En, sillä reitti haastaa vielä minua, se ei ole mikään sunnuntaikävely vaan sellainen missä joudun tekemään töitä ylös pääsemiseksi. Lisäotteiden käyttö on miestäni ihan ok, kun opettelee uusia muuveja tai jokin veto on vaan oikeasti liian pitkä ja vaativa (ainakin tämän hetkisille taidoille). Apuotteista voi sitten luopua kun reitin on saanut kiivettyä niiden avulla. Niin minäkin ajattelin tehdä, jos projektireittiäni ei sitä ennen ehditä purkamaan.

Zanpeikko testaa

Crossfit

Olen pidempään halunnut käydä testaamassa crossfitin, ehkä olen mainonnan uhri tai päästä vain sekaisin, mutta mielikuva lajista jossa vedetään täysillä kuulostaa todella kivalta. Crossfit on kuntoilumuoto, jossa tavoitteena on kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoitteita. Ajatus itsensä testaamisesta aikaa ja muita vastaa houkuttaa, mutta samalla arastelen uuteen tilanteeseen menemistä ja itseni nolaamista. Kiinnostus käydä katsomassa mistä crossfitissä on kyse kasvoi liian suureksi, ja päätin lähteä kokeilemaan lajia Fittarille, joka sattui tarjoamaan siihen ilmaisen kokeilu mahdollisuuden. Vielä kun sain houkuteltua kaverin mukaan, niin ei tarvinnut mennä yksin sinne.

Lopulta en oikein tiennyt mitä odottaa 40 min kokeilulta ehkä enemmän puhetta kuin tekemistä. Puheiden sijaan ryhdyttiin heti asiaan eli lämmittelemään. Käsien, jalkojen, ja lantion pyörittelyä sekä hyppimistä ja muuta mukavaa. Alkulämpöjen jälkeen käytiin läpi päivän treeni joka koostui kahdesta osiosta. Ensimmäisenä tehtiin:

Amrap (as many rounds as possible) 8 min ajan

4 pull up

6 burbee (yleisliike)

8 slam (pallon heitto maahan)

10 air squat (kyykky omalla painolla)

Mielestäni treeni kuulosti hyvältä, ainoa liike joka ei ollut tuttu oli slam, mutta pari kokeilun jälkeen sen oppi. Käytin 8 kg palloa joka tuntui sopivalta. Amrap oli hauska harjoitus juuri sellainen mitä olin ajatellut crossfitin olevan nopeatempoista sykkeen nostatusta, joka lopussa rupeaa tuntumaan todella raskaalta. Sain tehtyä viisi kierrosta ja olin tekemässä kuudennen kierroksen slameja, kun aika loppui kesken. Tämän jälkeen oli viiden minuutin lepo ennen toista harjoitusta. Pieniä katseita taisimme kaverini kanssa saada, kun vedimme leukoja ilman kuminauhoaja muiden naisten sählätessä nauhojen kanssa. On siitä kiipeilystä jotain hyötyä :)

1 min välein 6+6 liikkeet 8 min ajan

6 KB swing (kahvakuula heilautus)

6 sit up (istumanousu kädet varpaisiin)

Jokaisen minuutin alkuun tehtiin liikkeet ja jäljellä olevan ajan sai palautella, mitä nopeammin teet sitä enemmän on aikaa palautua. Kahvakuulaksi otin 14 kg kuulan, jonka arvelin olevan sopiva ja olihan se ihan ok, mutta painavampikin olisi varmasti mennyt. Tämä harjoitus tuntui tosi helpolta edelliseen verrattuna, joko toisto määrät olivat liian alhaiset minulle tai kuula liian kevyt ;) Harjoituksen idea on kiva, ja samanlaista harjoitusta olen joskus tehnyt leuanvedon kanssa, mutta nyt tosiaan jäi vähän sellainen fiilis et ei tullut annettu kaikkea.

Crossfit ei sinällään tarjoa mitään uutta liikettä tai tekniikkaa, mikä ei olisi muista lajeista tuttua. Se yhdistelee eri liikkeitä sopiviksi kokonaisuuksiksi jotka tehdään aikaa vastaan. Monet harjoitukset ovat sellaisia mitä pystyy tekemään myös kotona tai ulkona eikä tarvitse kalliita kursseja ja salijäsenyyksiä maksaa. Crossfit vaikuttaa hauskalta lajilta, jossa tosiaan saa tehdä täysillä, mutta vielä en rupea sitä harrastamaan. Ehkä joskus saatan tehdä jotain harjoituksia kotona omaksi huvikseni ihan vain testatakseni miten paljon jaksan.

Viikko Leprassa

Mies päätti lähteä Helsinkiin uuden vuoden juhliin ja moikkaamaan kavereitaan useammaksi päiväksi. Minä taas suuntasin pojan ja koirien kanssa vanhempieni luo Lappeenrantaa. Jotain hyviä puolia tällaisesta omalla rahoituksella työskentelystä on se, että ei ole sidottu mihinkään työpaikkaan vaan kirjoittaminen onnistuu missä vaan. Tosin pakko myöntää näin viikonlopuksi taisi se työn tekeminen jäädä vähemmälle kaiken muun kivan ohjelman myötä.

Viikko alkoi shoppailemalla pojalle kaikkea hyödyllistä ja kyllähän sieltä kaupoilta itsellekin jotain tarttua matkaan. Vuoden viimeisen päivän kunniaksi menin käymään Bouldersaimaalla kiikuilla. Tällä kertaa halusin kiivetä vaikeampia reittejä ja päivän väri oli punainen. Muutama punaisella koodattu reitti saikin nousun, mutta vielä jäi useita hienoa reittejä odottamaan seuraavaa kertaa. Treeni suunnitelmat lensivät romukoppaan alkumetreillä, kun innoissani tahkosin vaikeampia reittejä. Lopussa sain itseäni hieman niskasta kiinni (eli enää ei jaksanut vaikeita reittejä yrittää) ja kiipesin hänkiltä viitisen reittiä siten, että irroittaa jalat joka käsiotteen jälkeen ja roikkuu hetken aikaa kunnes laittaa jalat takaisin seinälle jatkaa seuraavalle käsiotteelle sitten taas jalat irti jne. Pari tuntia meni kuin hujauksessa enkä olisi millään halunnut lähteä pois, mutta ruoka-aika lähestyi ja maha alkoi kurnia.

Leppoisa mies tiskin takaa, jonka ansiosta jäi vuoden ensimmäisistä kiipeilyistä todella hyvä mieli. Kiitos T kuvista ja betasta.

Siihen mihin mennyt vuosi oli hyvä päättää niin siitä oli hyvä jatkaa eli vuoden ensimmäisenä päivänä suuntasin taas Bouldersaimaalle vuoden ensimmäisille kiipeilyille. Toinen päivä boulderia painoi käsissä, ja hyvin pian kävi selväksi ettei tänään sujuisi. Aikani ärisin parille eiliselle projektille, mutta kädet tuntuivat raskailta eikä samanlaista puristusta ja yritystä löytynyt. Myönnettyäni tappioni siirryin muille reiteille (tosin menestys oli yhtä heikko). Viimein tajusin tiputtaa vaikeutta ja siirtyä treenaamaan. Vedin yhtä vaaleanpunaista keskivaikeaksi merkattua reittiä useita kertoja putkeen (ainakin kahdeksan sekosin laskuissa) niin kauan kunnes tipuin. Pikkuisen tärisytti sen jälkeen, mutta vielä oli suunnitelmia ja aikaa jäljellä.

Tatista projektoin mustaa ja vihreää.

Vihreällä reitillä kruksi veto lähdössä.

Olin katsellut jonkin aikaa yhtä kahvarallia, että siinä on aika sopivat välit campusteluun. Ei muuta kuin kokeilemaan ja yllätys oli suuri kun pääsin reitin ylös asti pelkillä käsillä. Ihan huippua! Salaa olen aina haaveillut pystyväni campustelemaan jonkun reitin A) koska se on hauskan näköistä ja B) useimmat miehet pystyy siihen helposti, miksen siis minäkin. Toisella kertaa jäin otetta vajaaksi topista ja kolmas, noh enää ei käsistä löytynyt poweria. Lopuksi vähän tic tac toe eli hänkillä roikuttaessa jalalla kosketat otteita. 

Seuraavana päivänä oli hyvä palautella uimahallissa, jossa poju osoittautui aikamoiseksi vesipedoksi. En muistanutkaan miten kivaa ja tehokasta uiminen voi olla, saisikohan sitä aktivoitua itsensä käymään uimahallissa myös Joensuussa? Perjantai päivänä oli vuorossa koiran kanssa juoksulenkki. Juoksu tuntui hyvältä ja askel tuntui kevyeltä, mutta vauhti ei päätä huimannut.

Parin päivän ”levon” jälkeen oli aika suunnata kiipeilemään. Lämmittely hoitui tällä kertaa poikkaroimalla hänkki seinää, joista saa kyllä hyvän treenin kun kulma jyrkkenee loppua kohden. Muutamat helpot reitit pohjalle ja sitten punaisella merkattujen reittien kimppuun. Jo ensimmäisillä yrityksillä huomasin, että tänään on mahdollisuudet päästä  projekteja ylös ja muutaman yrityksen jälkeen vihreän reitin loppu veto osui kohdalleen. Helpotus oli suuri kun jotain pääsi ylös. Myös valkoinen reitti aukesi ihan uudella tavalla, ja kun oikea beta löytyi reitti meni helposti.

Valkoinen reitti aukesi viimeisenä päivänä.

 Vähän aikaa meni ihmetellessä et mitäs sitten tekisi, ja lopulta päätin kiivetä vaaleapunaisia reittejä kahdeksan kappaletta putkeen. Reittien välissä oli vain lyhyt mankkaus tauko. Kaikki reitit meni puhtaasti ylös joten olisi pitänyt valita vaikeampia reittejä. Lopuksi campustelin taas samalla kahvarallilla, ja tällä kertaa pääsin kolme kertaa puhtaasti ylös asti ja neljännellä jäi viimeistä otetta vajaaksi. Vähänkö siisti tunne, kun pystyy tekemään jotain minkä on vuosia ajatellut olevan mahdotonta itselle. Näinä hetkinä huomaa, että kehitystä kiipeilyn tai ainakin käsivoimien saralla on tapahtunut.

Todistusaineistoa meikäläisen campustelusta.

Bouldersaimaasta on muodostumassa toinen kotiluola jonne on mukava mennä. Se on itselle sellainen hyvänmielen paikka, jossa voisin kuvitella viettäväni koko päivän sohvalla istuskellen ja välillä kiiveten. Sieltä on aina löytynyt sopivaa projektia ja eikä minun tasoisella kiipeilijällä ole pulaa sopivista reiteistä. Ilo on ollut seurata miten paljon lapsia paikassa pyörii, ja heille sopivia reittejä ja otteita on riittävästi. Toki lapsia saa varoa ja heille on hyvä muistuttaa ettei kiipeilijän alla saa olla, mutta se on mielestäni pidempään kiivenneiden velvollisuus opastaa ja varmistaa ettei mitään satu. Itse ainakin tulen suosiolla alas reitiltä, jos joku muksu on tulossa alle. Varmasti tulen ottamaan oman pojun mukaan kunhan kaveri hieman kasvaa ja alkaa ymmärtämään kiipeilystä.

Katsaus vuoteen 2013

Vuoden vaihtuminen saa ihmiset lupailemaan milloin mitäkin elämäntaparemonttia  nyt aloitan laihduttamisen, uuden harrastuksen tai teen sen ulkomaan matkan. Minulla ei ole ikinä ollut tapana tehdä uuden vuoden lupauksia enkä suoraan sanottuna ole niitä ikinä ymmärtänyt. Miksi luvata jotain vain vuodeksi, kun siitä voi tehdä elämän tavan? En siis usko uuden vuoden kynnyksellä luvatusta laihdutus projektista tulee sen suurempaa hittiä kuin aikaisemminkaan aloitetuista projekteista, jos sitä todella haluaisi laihtua niin eikö siihen olisi ryhtynyt aikaisemmin?

En siis tee lupausta vuodelle 2014, vaan jatkan elämääni niin kuin tähänkin asti nauttien jokaisesta päivästä (mikä on välillä hankalaa). Sen sijaan voisin tehdä yhteenvedon menneestä vuodesta ja mitä siitä jäi käteen.

1.  Blogi näki päivän valon

Miten ristiriitaiset tunteet olivat kun käynnistin blogin, lukeekohan blogia kukaan ja mitä sinne kirjoittaisin? Jaksanko kirjoittaa sitä kuukautta pidempään? Blogi on edelleen pystyssä ja siellä vierailee ihmisiä päivittäin. Suureksi ihmetykseksi suosituin teksti on Raskaus ja kiipeily, are you crazy? Tämä on mielenkiintoista, että moni on kokenut tekstin kiinnostavaksi ja ilmeisesti siitä on ollut apua, ja olen iloinen jos olen pystynyt tarjoamaan vertaistukena jollekin raskaana olevalle kiipeilijälle :)

2. Paluu kalliolle ja kiville

Mahassa lenteli muutama perhonen kun keväällä tein ensimmäisiä reissuja ulos. Miltä boulderointi taas tuntuisi? Kroppa muisti kyllä miten ulkona toimitaan, vaikka pää oli hetkeksi unohtanut. Hyvin pian kävi selväksi, että kunto oli kohdillaan ja pystyin palamaan vanhoille projekteille.

3. Greidi nousee, jos nousee

Jokainen kiipeilijä varmasti tietää tuntee, kun haluaa saavuttaa jotain uutta ja jostain syystä greidin nosto hivelee itsetuntemusta. Onhan se siistimpää sanoa kiipeävänsä hieman kovempaa kuin aikaisemmin. Itsellä köyden puolella tapahtui greidin nousua plussan verran, mutta boulderin puolella pysyttiin samassa kuin aikaisemmin. Köysi puolella tuli kesän aikana aika vähän kiivettyä ja todelliset haasteet jäävät odottamaan seuraavaa kesää. Boulderia kiipesin ulkona enemmän kuin aikaisemmin, jonka ansioista voin hyvällä omalla tunnolla sanovani kiipeäväni 7A boulderia ulkona.

4. FA Karelia express

Ei mikään erityinen linja, ei todellakaan jälkipolville hehkuttamista, mutta ensinousu on aina ensinousu etenkin kun se on kiipeilijälle elämänsä ensimmäinen ja pääsee ekaa kertaa nimeämään reitin. Lämmöllä muistelen reissua Moisseenvaaraan ja hienoja hetkiä, mitä sain kokea hyvässä seurassa. Näitä reissuja lisää.

5. Paluu töihin ja arkeen

Ehkä sellainen asia, mitä ei halua muistella, mutta mikä on todellisuutta nykyisin joka päivä. Vaikka itse töihin paluu on sujunut kaikilta osin mainiosti, pojan päivähoito rullaa omalla painollaan ja poju viihtyy siellä, mieli vaeltelee eikä ota asettuakseen. Uusi vuosi tulee olemaan erilainen, joka tarkoittaa toivottavasti yhden projektin päättymistä, mutta mitä sen jälkeen tapahtuu sitä ei kukaan vielä tiedä. Avoimin mielin suunnataan kohti tulevaa.

6. Kiipeily etenee

Loppu vuosi toi muutoksia kiipeilyyn ja pystyin treenaamaan. Pojan kasvaessa miehen ja pojan yhteinen aika lisääntyi, joka antoi minulle mahdollisuuden päästä omille reissuilleni. Pystyin miettimään etukäteen mitä tekisin ja ainakin osittain sain sen myös toteutettua. Parhaimmillaan sain/saan kolme kertaa viikossa käydä kiipeämässä ilman poikaa, ja jossain vaiheessa rupesi tuloksiakin tulemaan.

7. Voeman kisat

Jännitin todellakin niitä kisoja ja olin varma, että olen ihan paskassa kunnossa. Samalla mietin myös miten kotona menee, kun olen pois kotoa ensimmäistä kertaa puolet päivästä. Kisathan sujui omalta kohdaltani hyvin eikä kotonakaan ollut tapahtunut mitään ihmeellistä. Kaikki meni niin kuin piti, uusia reissuja odotellessa.

Sitä mitä uusi vuosi tuo tullessaan, ei voi tietää, mutta odotan hyviä kiipeily hetkiä, paljon naurua ja iloa, pieniä onnistumisen tunteita ja uusia oivalluksia. Treeni puolella on uusia ajatuksia ja tavoitteita, mutta kerron niistä ehkä  joku toinen kerta. Pojan kasvua on mukava seurata joka päivä opitaan jotain uutta. Puhetta tulee paljon tosin emme taida vielä  puhua samaa kieltä. Olisikohan jollakin olemassa yksivuotiaan sanakirjaa? Monesti pojua seuratessa tuntee itsensä välillä vanhaksi, kun toinen kiipeää kymmenettä kertaa tuolin päälle hymyillen leveästi onnistuessaan. Sen ilon, tekemisen riemun ja pitkä jänteisyyden, kun saisin omaan tekemiseenkin.

12 kg rakkautta