Ensin huomaan pientä napsumista etusormen rystysestä. Päätän
olla välittämättä siitä, sillä se
ei haittaa kiipeillessä. Projektoin itselle vaikeita reittejä entiseen tapaan, käyn
kiipeilemässä neljä kertaa viikossa ja muutama projekti saadaan pois päivä
järjestyksestä. Elämä hymyilee. Valitettavasti useimmilla reiteillä on pieniä
otteita ja mitä pienillä otteilla tehdään, niille tulee valitettavan usein
tulee krimpattua. Nyt herään siihen todellisuuteen, että sormet ovat jäykät,
nyt ei oireilevain yksi sormi vaan kaikki. Sen huomaa hyvin, kun yrittää
aamuisin puristaa kättä nyrkkiin. Voihan nenä, sormien nivelet ovat
ylirasittuneet.
Kiroan hiljaa mielessäni minä niin tiesin tämän. Se oli niin
odotettavissa enkä tehnyt mitään. Olen vain kiivennyt laiminlyönyt
lämmittelyn, venyttelyt ja vastalihas treenin. Mitä muutakaan siitä seuraa kuin
ongelmia. Sitä on taas pitänyt leikkiä tulella ja tulihan tunnetusti polttaa,
milloin sitä ihminen oppii. Hyvin yksinkertaista, olen kiivennyt liian kovaan
ja usein. Minä tiedän miten tärkeää kunnon lämmittely, venyttelyt, riittävä
lepo ja vastalihasten treenaus on, silti en ole tehnyt niitä. Hallilla olen
sanonut itselleni, että nyt ei ehdi poika nukkuu kopassa äkkiä kiipeämään ennen
kuin se herää. Kotona taas en ole mukamas ehtinyt venyttelemään ja treenaamaan, kun
poika vie kaiken ajan. Aikaa löytyy aina, jos vain haluaa. Nyt on haluttava ja
tehtävä töitä sormien kuntoon saamiseksi.
Samaan aikaan olen kiitollinen siitä tosi asiasta, että
heräsin tähän tilanteeseen ajoissa. Vielä ei ole kuulunut maagista poks ääntä
sormesta ja pulley ei ole revennyt. Nyt on ohjelmassa sormien kuntouttamiseksi
sormien kipeän kohdan hieromista, venyttelyä ja geelipallon puristelua. Tunnetusti sormien verenkierto on
heikkoa ja tarkoitus on lisätä sitä. Yksi keino siihen on kylmähoidot eli pitää kipeää kohtaa kylmässä vedessä noin 30 min. Toistaiseksi en ole kokenut
tuota vielä tarpeelliseksi, lisäksi mistä löydän puoli tuntia päivästä että voi
pitää käsiä ämpärissä. Nytkin olen ottanut kaiken ylimääräisen ajan käyttöön.
Pallon kanssa voi treenata vaikka kauppareissulla, jos ei tarvitse ajaa. Nyt
otetaan vähän aikaa iisisti. Ei kosketa pieniin otteisiin vaan keskitytään
kestävyyteen kahvareiteillä. No, ei taideta kunnon kestävyystreenin puolelle
päästä kun puoli tuntia seinällä on tällä hetkellä mahdotonta pojan ollessa
mukana. Ei se mitään, ainahan voi harjoitella dynoja kahvoilla.
Been there, done that. Sormikivut on niin tuttuja. Geelipallon puristelu on iha jees ja ite tykkään myös pyöritellä sitä sormien lomassa. Aktivoi kivasti noita rystysten lähellä, kämmenessä olevia pulleytä. Sit toinen mitä voi suositella on kuminauhajumppa. Eli kuminauha sormien ympäri ja sit vaan auotaan sormia kunnes kyynärvarressa polttaa. Teen yleensä 100-200 toistoa päivittäin. Simppeli helpotus tenniskyynärpäähän mut tuntuu myös auttavan nivelkipuihin sormissa.
VastaaPoistaJoo, ei ole itsellekään ensimmäinen kerta kun sormet oireilee. Sehän tässä ärsyttää, kun tietää miten ennaltaehkäistä sormi ongelmat, mutta ei ole tehnyt mitää. Geelipallon pyöritys sormien lomassa on kyllä hyvä. Kuminauhajumppaa en ole aikaisemmin koittanut, pitää testata miten auttaa.
VastaaPoistaMillaista kuminauhaa tuossa on hyvä käyttää?
VastaaPoistaMulla on tällä hetkellä kevyimmästä jumppanauhasta leikattu ja solmittu lenkki. Se on vahvuudeltaan sopiva näille tikkusormille.
Se, mikä tuossa nauhan aukomisessa on tympeetä, on ettei se pysy paikallaan vaan rullautuu ja räpsyy. Mulla on ilmeisesti tuntoyliherkkyyttä ja tuollainen ylimääräinen räpsyntä käy ärsyttämään. Pitänee kokeilla tehdä siitä toisenlainen versio, jos se pysyisi paremmin hallussa.
Mitä leveämpi ja paksumpi niin sitä paremmin se pysyy paikallaan, tosin samassa suhteessa tulee sit vastustakin treenii et kokeilemalla se kai löytyy se paras. Jossain näin kyllä kuvan kun joku jumppas ihan leveällä jumppanauhalla. Piteli vain toisella kädellä sitä nauhaa paikallaa sopivalla kohtaa.
VastaaPoistaJos oikein haluaa hifistellä, niin Respectalta saa sormikuminauhoja (eri vahvuisia). Sitten on sellaisia pehmeitä palloja, joissa on reikä keskellä. Siitä reiästä voi pujottaa sen kuminauhavempeleen, joten voi tehdä samalla puristus- ja ojennustreenin.
VastaaPoistaOotas, tuolta http://respecta.digipap.eu/Respecta_2013/Terapiavalineet_2013/index.html#/8/ pitäis näkyä, siis sivulla 113.
Niin, ja kylmä-kuuma vaihtokylvyt vois kanssa tehdä hyvää. Mutta, kuten sanottu, kuka nyt joutaa käsiään liottelemaan! Tosin voihan semmosta vaihtolämpöhoitoa tehdä pakkauksillakin.
-Leena-
Siis sivulla 114! :-D
VastaaPoista