Paino asiaa

Kaikki varmaan tietää sen tunteen kun ei saa nostettua ahteria ylös patjalta. Sen kun otat vaan kiinni lähtöotteesta ja nouset ylös. Ei, ei se vaan aina nouse. Kuulostaako tutulta, se oli ainakin minun lähtötilanteeni kun aloittelin kiipeilyn. Istumalähdöt tuotti tuskaa ja silloin suurin syy ei ollut oma paino vaan tekniikka ja voiman puute. Silti olen ollut aina sitä mieltä että alhaisemmasta painosta ei ole haittaa.

Jos katsot huippu kiipeilijöitä niillä ei juuri näy olevan ylimääräisiä kiloja. Miehillä rasvaprosentit ovat alle kymmenen prosenttia ja naisilla viidentoista alapuolella. Hyvät kiipeilijät ovat todella hoikkia ja syystäkin. Lajissa, jossa pitää raahata omaa kehoa ylöspäin aina vain pienevillä otteilla, toivot todellakin jossain vaiheessa että ylimääräistä ei ole. Kiipeilijät eivät yleensä ole mitään lihaskimppuja vaan lihakset ovat pienempiä verrattuna kehonrakentajiin. Lihas painaa tunnetusti enemmän kuin läski ja isoilla lihaksilla on hankalampi kiivetä. Naisilla ei tunnetusti ole niin paljon voimaa kuin miehillä, ja saman voimatason saavuttaminen voi olla mahdotonta. Siksi olen ajatellut, että pienikin pudotus painossa voi olla eduksi kiipeilyssä, jolloin painon ja lihasten voiman suhde paranee. Nyt voin todellakin sanoa näin se on.

En ollut ennen raskautta lihava vaan ihan normaalipainoinen. Olin kuvitellut että kerään raskauden aikana ylimääräistä ja kannan niitä kiloja pitkään. Miten sitten kävikään. Koska turhaa painoa ei tullut, niin ei sitä tarvinnut liioin tiputtaakaan. Kaksi kuukautta synnytyksestä paino oli sama kuin ennen raskautta. Nyt puoli vuotta lapsen saamisesta paino on alhaisempi kuin koskaan. Syitä painon laskuun on useita. Aloitin liikkumaan heti kun oma olotila salli ja tykkään puuhastella vauvan kanssa, joka tarkoittaa paljon nostelua ja kanniskelua päivän aikana. Imetän, joka kuluttaa 500 kcal päivässä ja sitten on se polttoaine jolla pitäisi jaksaa tehdä kaikki eli ruoka. Sillä puolella olisi paljon parannettavaa. Syön suhteellisen terveellisesti ja mahaani uppoaa enemmän sapuskaa kuin mieheni, silti vaikuttaa että en syö riittävästi. Minusta tuntuu että proteiinin saanti on liian vähäistä suhteessa miten paljon treenaan. Minun olisi pitänyt jo aikaisemmin ruveta panostamaan siihen mitä syön, mutta parempi se on nyt kuin ei milloinkaan.

Palataan siihen väitteeseen, että alhaisempi paino olisi vaikuttanut positiivisesti kiipeilyyn ja voimatasooni. Olen viime aikoina ihmetellyt parantunutta kiipeilyäni erityisesti liikkeiden sujuvuus on lisääntynyt ja pienet otteet ei tuota mitään ongelmaa. Dynot ovat ilmaantuneet kiipeilyyni, joita en ennen juuri tehnyt. Tietysti voimat ovat voineet kasvaa vuoden aikana, mutta jotenkin epäilen sen olevan koko totuus. Nyt kun olen muutaman kerran campustellut niin huomaan eron entiseen. Ennen jaksoin juuri roikkua keivin campusrimoissa ja nyt pystyn suhteellisen kevyesti siirtämään käsiä ylemmille rimoille. Dynoissa taas heilurin pysäyttäminen onnistuu paremmin. Oli syy parantuneeseen kiipeilyyn missä tahansa olen iloinen siitä, että jotain kehitystä on tapahtunut. Tällä hetkellä olen tyytyväinen painooni enkä toivo sen tippuvan yhtään enempää, joten kiinnitän tästä lähdin enemmän huomiota syömiseen. Kunnollinen ruoka parantaa palautumista ja mahdollistaa hyvän treenauksen. On tyhmää käyttää paljon aikaa ja energiaa treeneihin, jos kropassa ei ole polttoainetta lihasvaurioiden korjaukseen. Väsynyt kroppa tuo mukanaan huonot kiikut, ja sitä en halua. Nyt panostan siihen, että kiipeilyn jälkeen tulee nautittua puolen tunnin sisään jotain palauttavaa olkoon se banaani tai lasillinen kaakaota, mitä nyt kotoa sattuu löytymään.