Muksu kivillä

Viikonlopuksi oli luvattu lämmintä säätä ja ajatus neljän seinän sisällä olemisesta puistatti. Jotain aktiviteettia pitää keksiä sekä minulle että pojulle. Pojusta on kuoriutunut aikamoinen ulkoilma ihminen. Hyvin kuvaa se, että pääsiäisenä mökillä ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen oli ulos pääseminen ja itku tuli kun yöpuvussa ei päässyt ulos. Ihan mahtavaa, itsekin viihdyn ulkona paremmin kuin sisällä. Hyvähän pienen ihmisen on päästä ulkoilemaan, ja maailma näyttäytyy todella jännittävänä taaperon silmin. Kivi, keppi tai käpy voi tarjota pitkäksi aikaa viihdettä, ja niitähän metsästä löytyy.

Pädin päällä oli hyvä ihmetellä käpyä.

Sain ystävän innostumaan perhekiipeilyistä ja suuntasimme sunnuntaiaamuna Liperin kiville. Oma kiipeily ei ollut tärkeintä vaan se, että mukaan lähti hyvät eväät ja hyvää seuraa. Ystävän tyttö otti heti huolehtivan isosiskon roolin ja vahti ettei poju juoksentele ihan mihin sattuu. Pojulla oli auto mukana, jota oli hauska työnnellä tietä pitkin. Aikamoinen pari valjakko painoi metsässä menemään, isompi huolehti pienemmästä ja näytti miten kiviä heitellään johon pienempi yhtyi (päiväkodintädit varmaan kiittää tästä taidosta).

Pikkuisen rakas auto, joka pitää ottaa mukaan joka paikkaan.

Majakka ja perävaunu yhdistämä vauhdissa. 

Aikuiset kiipesivät sen verran mitä halusivat ja välillä vaihdettiin muksujen vahtijaa, jotta toinen pääsi kiipeämään. Mitään vakavaa projektointia en tehnyt, vähän koittelin yhtä kiipeämätöntä seiskaa, mutta nakit olivat jo valmiiksi rikki niin eihän siitä tullut muuta kuin itku. Eväät syötiin lämpimän auringon paistaessa eikä muuta jäänyt kotiin vietäväksi kuin roskat. Loistava reissu, enkä tiedä kuka tykkäsi siitä eniten varmaan takapenkin väki, joka nauraa räkätti koko matkan takaisin Joensuuhun.

Sormet huutaa armoa, mutta pakko vielä koittaa...

Jos sitä pääsisi täältä ylös, noup! Sammalta tuli vastaan enemmän kuin laki sallii.