Kun vauvasta tulee taapero

Se ihana pötkylä, jonka sai rauhoitettua joko ruokkimalla tai laittamalla nukkumaan, on muuttunut joka paikkaan kerkeäväksi vajaan metrin mittaiseksi raivoavaksi kääpiöksi. Omaa tahtoa löytyy, ja se mikä kielletään aiheuttaa pahimmillaan itkupotkuraivarit lattialla niin, että kyyneleet valuu. Mutta se on pientä se, mutta kun meillä asuu EI –mies. Haluatko vettä? EI. Haluatko mandariinin? EI. Haluatko piirtää? EI. Haluatko lähteä leikkipuistoon? EI. Yritä siinä sitten miellyttää, kun mikään ei kelpaa. Puolitoistavuotias  kelpaisi kovempiinkin rauhanneuvotteluihin, sillä tämä tyyppi osaa pitää puolensa eikä sen päätä saa kääntymään. Vastaukseksi saat ison EI tai vaihtoehtoisen EN.

Kommunikoinnin tason ollessa hyvin alkeellista ja viittoilu haluttuun asiaan aiheuttaa vain tuskastumista molemmissa osapuolissa, voin todeta että hermoja vaaditaan kaikilta. Vanhemmat eivät tajua, mitä tämä kääpiö haluaa ja kääpiö tuskastuu välillä selvästi, kun häntä ei ymmärretä. Sehän on hyvä ratkaista sitten nostamalla voluumia, joka saa vanhemmissa taas hämmennystä aikaan, kun ei tiedä mikä sitä vaivaa. Maailman isoin harmitus voi tulla ruokalapun laittamisesta kaulaan tai äidin antamasta banaani palasta sen sijaan, että olisi itse saanut haukata palan.

Puolitoistavuotias osaa halutessaan olla hauska tyyppi, ja sen kanssa voi jo tehdä asioita yhdessä. Pulkkamäessä suupielet nousee molemmilla hymyyn ja uimahallissa viihdytään niin pitkään että täristään ja on pakko lähteä lämmittelemään. Toisinaan saattaa saada hiljaisen hetken, kun tyyppi katsoo isän kainalossa läppäriltä muumeja tai autovideota. Rytmitaju on parempi kuin äidillään ikinä ja kroppa lähtee nytkimään hyvän biisin soidessa. Sanojakin tulee päivä päivältä enemmän mm. eläimet sanotaan jo omilla nimillään ja välillä napakasti komennetaan koiria olemaan hiljaa tai omalle paikalleen. Sanavaraston karttuessa niin ehkä kommunikointi alkaa pikku hiljaa paranemaan, ja vanhemmat saavat paremmin selville mitä tämä kääpiö haluaa.

Mites kiipeily puolitoistavuotiaan kanssa? No, rehellisesti sanottuna velvoita joku vahtimaan sitä kotiin ja mene yksin. Säästää omia hermoja ja saa teoriassa ladata akkuja kotia varten. Toki silloin tällöin tyyppi pääsee mukaan köysihallille, mutta silloin voit sanoa hyvästi omalle kiipeilylle. Ne kerrat menee täysin pikku tyypin perässä juoksemiseen, ja sehän juosta viilettää joka paikkaan ja ääntä lähtee kun johonkin ei pääse. Anteeksi kaikki muut hallin käyttäjät. Hyvät kaverit onneksi auttaa ja välillä tyypin voi nakittaa kaverin vahdittavaksi, ja voi itse hetkeksi paeta seinälle edes sen yhden reitin ajaksi. Toisaalta on ihana seurata miten tyyppiä kiinnostaa kiipeily ja siihen liittyvä toiminta. Oteharjan voi lykätä tyypin käteen ja taaperon puhdistus palvelu on auki eli kaikki jalkaotteet pitää varmasti ;) Pieni epäilys on alkanut kasvamaan kesän suhteen, että poju ei montaa kertaa mukaan pääse, mutta siihen on vielä aikaa. Nyt käydään vielä sisällä ja mieluummin yksin kuin pojun kanssa.