Maailma näyttää erilaiselta kiven päältä

Äitienpäivänä ei meillä tehty mitään erityistä, se oli vain päivä muiden joukossa. Päivän aikana mies esitti maagisen kysymyksen milloin meinasit mennä seuraavan kerran kiipeämään, voisin vahtia poikaa. Tosiaan edellisestä kerrasta oli pari päivää, joten sanoin huomenna voisin käydä yksin boulderoimassa.

Tänään auringon paistaessa lämpimästi heitin pädin autoon ja suuntasin Liperiin. Paikan päällä ei ollut muita, mikä ei yllättänyt minua. Fiilistelin etukivillä kaikki mieleeni tulevat helpot reitit. Reitti toisensa perään tuli nousuja ja hymy leveni nousujen myötä. Kiipesin pitkästä aikaa mantteli reitinkin, jota en ole kiivennyt reitin päästyä pari vuotta sitten. Tunnin jälkeen kävelin peräkivelle ajatuksena tehdä muutama yritys Oivallukseen. Toivoin vain, että saisin jotain edistystä reitin kanssa löytäisin tavan siirtää vasemman käden pinssille.

Eka yritys ei mitään uutta kunnes toisella päätin tehdä niin kuin muut eli vasenjalka huukkiin vasemman käden vieressä olevalle otteelle. Kas kummaa sehän toimii ja siitä sai vasemman käden siirrettyä pinssiin, jonka jälkeen olisi edessä jalan korjaus ja sen päälle nousu. Nyt tiesin että reitti menisi, tosin en ollut täysin vakuuttunut että se menisi tänään. Pari yrityksen jälkeen löysin itseni kiven päältä hölmistyneenä mutta onnellisena. Vietin hetken kiven päällä istuen ja katsellen mitä kaikkea ympäriltä löytyy, ja sen pienen hetken maailma näytti erilaiselta. Vai olinko se vain minä joka oli muuttunut? Kun askelkuviot saatiin kohtaamaan niin tämä tanssi oli nopeasti ohi, ja nyt voin siirtyä kevein mielin kohti uusia haasteita.