Tyttöjenreissu

Suunnittelu alkoi helmikuun eräänä päivänä, kun H oli tutkinut kalenteriaan ja todennut, että maaliskuun 29 olisi vapaapäivä. Minullahan olisi aikaa lähteä reissuun, jos muksun hoito onnistuisi. Joten eihän siinä muu auttanut kuin kaivaa koiranpentu ilme esiin ja kysyä mieheltä, jos saisin lähteä tyttöjenreissulle. Ukko vain totesi mikäs siinä ja niin köysireissu Helsinkiin lyötiin lukkoon.

Suunnittelin peräti harjoittelevani sitä varten, jottei kädet pumppaisi ensimmäisen viiden metrin kohdalla. Sainkin tehtyä muutamat hyvät voimakestävyys treenit BS:llä. Tarkoitus oli kiivetä vielä pari päivää ennen reissua, mutta kohtalolla on jostain syystä taipumus puuttua minun reissuihin eikä kaikki taaskaan mennyt niin kuin strömssössä. Minulla on ollut monesti huonoa tuuria mukana, kun olen odottanut jotain kiipeilyreissua pidempään. Yhden kerran iski todella paha vatsatauti lähtöä edeltävänä päivänä, enkä päässyt Frankenjuraan (ei yhtään ärsyttänyt). Viime kesänä Ahvenanmaalle lähtö kaatui muksun hoitoon ja sitten on se kerta kun menin köysi SM kisoihin ja sairastuin pahaan flunssaan edellisenä päivänä (juu, ei oikein 38 asteen kuumeessa tehty huimia kiipeilysuorituksia).

Olisihan minun pitänyt se arvata, että flunssa se sieltä iskee pari päivää ennen reissua. Lepäsin ja olin hyvin positiivisella mielellä, että kyllä tämä flunssa menee ohi. Paha virhe! Edellisenä päivänä olotila oli parempi vain hieman tukkoinen ja uskaltauduin joogaamaan. Jooga tuntui hyvältä ja henkikin kulki normaalisti, mutta illalla tunsin kaktuksen kasvavan kurkussa. Ou nou, se ei lupaa hyvää huomiselle kiipeilylle ja niinhän siinä kävi, että lähtöaamuna olotila oli väsynyt ja kurkku tuntui kipeältä. Kotiin jääminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto kerran kuumetta ei ole, niin kamat kasaan ja suunta kohti Kiipeilykeskusta.

Automatka hurahti hujauksessa H:n kanssa jutellessa ja ennen yhtätoista seisoimme kiipeilykeskuksen tiskillä rennosti jutustelemassa työntekijöiden kanssa. Alkulämpän aikana jo tunsin, että nyt ei olla täysin kunnossa, mutta kiipeämään sitä on tultu ja sitähän sitten tehtiin. Pinkki kahvaralli toimi ensimmäisenä reittinä, jossa suoritettiin leadvarmistus testi, sillä en ollut sitä aikaisemmin kaupallisessa hallissa tehnyt. Testin jälkeen läpsyttelin reitin suhteellisen kevyesti, joten seuraavaksi siirryin pykälää vaikeammalle 6b+ reitille. Sekin meni puhtaasti ylös tosin kädet pumppasivat jonkin verran ja yskänpuuska meinasi välillä iskeä.

Pienen tauon jälkeen lähdin jo haastamaan itseäni tosi mukavan näköisellä seiskan krimppi reitillä. Seiskan reitti menikin sitten yskiessä ja käydessä lepäillessä. No, ankkurille mentiin parilla levolla, joten ihan ok nousu olosuhteisiin nähden? Palasin vähän helpommalle reitille ja onnistuikin saittaamaan 6c/+ reitin. Se vei kuitenkin sen verran hyvin mehut, että tiesin haaveeni seiskan saitista jäisi vai haaveeksi. Kävin kuitenkin muuvittelemassa vielä yhtä 7a+ reittiä ja aivan mahtavaa 7b:tä. Jos välimatka Kiipeilykeskukselle olisi lyhyempi, niin menisin heti uudestaan kiipeämään sitä reittiä. Reitti oli kuin tehty minulle, siinä oli pieniä krimppejä ja tasapainoilu muuveja juuri sitä mitä Suomi ulkokiipeily usein on. Muutenkin tykkäsin kovasti tyylistä millä reitit oli tehty ja ilokseni sain huomata, että osasin vielä lukeakin niitä niin ettei turhia kädenvaihto muuveja tarvinnut montaakaan kertaa tehdä. Loppuun kiipesin itseni ihan pumppiin kutosen reiteillä. Se on aika lopettaa kun ei isossa kahvassa pysy ;)

Mitä köysireissusta jäi käteen? Kestävyyskuntoni ei ole ihan niin huono mitä pelkäsin. Vaikeammilla reiteillä pumppaan vielä helposti ja reitin lukutaidossa on opeteltavaa. Flunssassa kiipeily on edelleen hanurista. Tyttökiipeilyt on tosi jees ja jutut sen mukaisia.

Vähän tuli takapakkia tämän taudin kanssa, mutta oli se sen arvoista niin harvoin sitä köyttä pääsee kiipeämään. Kyllähän se kohta pitäisi jo ulos päästä, mutta sinne ei ole asiaa ennen kuin tämä flunssa on voitettu. Miten ihmeessä yhdestä ihmisestä voikin tulla näin paljon räkää ja limaa?