Köysittelyä Utissa

Kuulen ohi mennen sanan köysikiipeily, ja äkkiä kaikki aistini heräävät. Kuka on menossa, milloin ja minne? Salaa huomaan haaveilevani pääseväni mukaan, sillä edellisestä kerrasta, kun olen köyden sitonut valjaisiin on yli viisi kuukautta. Se oli syntypäiväni ja kiipesin haukkiksella projektia erittäin huonolla menestyksellä, mutta ei siitä sen enempää vaan palataan keskusteluun jonka kuulin.

Tunkeudun keskusteluun mukaan ja sain selville, että porukkaa olisi menossa perjantaina Uttihallille köysittelemään. Varovainen ilmoittautuminen mukaan, sillä tiesin että reissuun menisi koko ilta ja aina useamman tunnin menoissa on huomioitava kysymys kuka hoitaa pojua. Aamupäivästä kysyn mieheltä voisinko lähteä ja saan positiivisen vastauksen. Olin lievästi täpinöissäni, että pääsen köysittelemään.

Tämä oli elämässäni toinen kerta, kun istun kyydissä kymmeniä kilometrejä autossa vain sen takia että pääsen sisälle köysittelee. Ensimmäinen oli vuosia sitten, kun asuimme Ylläsjärvellä ja sieltä oli asiaa Rovaniemelle, ja samalla kävin testaamassa paikallisen köysiseinän. Tosiaan pääsin ystäväpariskunnan kyytiin ja suuntasimme kohti Uttia.

Odotukset seinää kohtaan eivät olleet kovin korkeita, sillä seinä ei ole kuin 12 metriä korkea. Kun näin seinän ensimmäistä kertaa, niin tuli sellainen olo, että ihan kuin olisin tullut Konalan seinälle (ne jotka tietää niin tietää). Vähän enemmän suoraa seinää ilman sitä hyvää hänkki pätkää ja sama ote sarja löytyi seinältä. Seinällä oli tosi vammainen lippa, jonka ylitettyään ei halua tippua sillä siinä helposti lentää suoraan siihen kulmaan. Muuten Uttihalli oli ihan ok kiikkupaikka ainakin näin pitkän tauon  jälkeen.

Läpsyttelin helpoimpia kahvaralleja kevyesti ja kokeilin muutamaa pikkusen hankalampaan, joissa saitit menivät reitinluku virheiden takia mönkään. Ihana oli kiivetä hieman pidempiä reittejä, ja ilokseni sain huomata, että pää ei jäätynyt vaikeammilla reiteillä vaan lähdin tekemään muuvia vaikka väsytti. Pitkän tauon jälkeen sitä aina vähän jännittää, että onko liidipäätä vielä jäljellä vai ei. Ilmeisesti se ei ole hävinnyt. Ja todellakin lapsi sai nyt tikkarin ja on hetken taas tyytyväinen :)