Tarzan

Se ottaa minut ylväänä vastaan. Kuusikon takaa tumma seinämä tervehtii tulijaa. Katselen sitä arvioiden: löydämmekö yhteisen sävelen vai löydänkö itseni lentämässä kauas sen luota? Ensi silmäyksellä huomaan yhden kulman kutsuvan minua. Se vetää minua puoleensa kuin magneetti, mutta en vielä tohdi koskea siihen.

Varovaisena siirryn toiseen kohtaan ja kosketan kallion pintaa. Se tuntuu viileältä ja karhealta. Kuin varkain lähden etenemään seinää pitkin. Tunnustelen ja tutkin jokaista kohdalleni osuvaa kohoumaa ja uurretta. Pieni askel kerrallaan kohoan aina vain ylöspäin maanpinnasta mieleni vallatessa tuttu keskittymisen tunne. Sydän jyskyttää ja tunnen, kuinka verisuonet pumppaavat verta. Hengitys muuttuu raskaammaksi. Sitten kaikki on ohitse metallin kilahtaessa. Samassa huomaan lähteväni hitaasti alaspäin.

Se tuntui hyvältä samaan aikaan uudelta, mutta niin tutulta. Jokainen aivosolu huutaa lisää. Käsivarret jyskyttää ja epäilys omista kyvyistä kalvaa mieltä. Luokseen huutava kulma on ihan eri juttu kuin tämä linja, se ei anna turhaa armoa vaan vaatii loppuun asti kaiken keskittymisen mitä löytyy. Saanko minä hetken ajan tanssia sen kanssa vai kääntääkö se minulle selkänsä ja heittää menemään?

Katson sitä nöyränä. En odota mitään, en usko pääseväni sitä ylös vaikka sisimmissäni tiedän pystyväni siihen. Usko itseeni ja siihen, että saan kiinni jokaisesta otteesta on jossain syvällä. Rauhallisin mielen tartun ensimmäiseen otteeseen kiinni ja nostan jalkani ylöspäin. Pysähdyn hyllylle ja katson mitä edessäni aukeaa. Vasemman käden saideri jota seuraa pinssi kantissa. Sitten olisi nostettava jalka ylös ja ponnistettava, ja otettava oikealla kädellä kahvasta kiinni. Kaikki menee juuri niin kuin pitää.

Hengähdän hetkeksi. Pystyn vielä mokaamaan tämän parissa kohtaa. Nyt tarkkana. Katsot jalat hyvin ja otat kunnolla kiinni krimpperistä! Kroppa tekee niin kuin pää käskee ja löydän itseni lepoasennosta. Pumppu käsissä tuntuu pahalta. Pyydän, vielä hetki. Anna minun kestää seinällä vielä hetki. Karhea kivi murahtaa jotain vastukseksi. Odotan, minulla ei ole kiire. Vakuutan itselleni, että minä pystyn olemaan tässä vaikka kuinka pitkään. Jatkan sitten, kun se julmetun tykytys on hellittänyt.

Jossain vaiheessa on vain jatkettava. Oikea käsi etenee krimpperille, vasen jalka ylös ja saiderista kiinni. Sitten vain oikea jalka ylös ja sen päälle. Luota jalkaan otat vain kantista kiinni. Kädet tarraavat otteeseen kuin se olisi tärkein asia maailmassa. Sitä se varmasti sillä sekunnilla on. Kylmä todellisuus iskee kuitenkin vasten kasvoja. Voihan v****! Jatko, sitä ei ole vielä laitettu. Nappaan valjaistani jatkon ja kurkotan. Ei helvetti, en yllä. Jatko takaisin valjaisiin. Käyn päässäni nopean keskustelun luovuttamisen ja uudelleen yrittämisen välillä. Ei, nyt ei todellakaan luovuteta! Sinä nostat sen jalan kitkalle ja laitat sen jatkon sinne. Huomaan toteuttavani tätä suunnitelmaa hakien asentoa, jossa toisen käden voisi irrottaa jatkon laittamista varten. Vasemman käden kohta tuntuu vahvemmalta ja oikealla kädellä kurotan ristiin vasemman käden alitse. Onnistun saamaan jatkon pulttiin ja portin sanoessa klik huokaisen helpotuksesta.

Viimeinen jatko on nyt klipattu enää pari muuvia ennen ankkuria. Käsien pumppi on järisyttävä. Halu luovuttaa kasvaa sekunti sekunnilta, mitä pidempään pysyn paikallani. Jostain kerään vielä viimeiset voiman rippeet ja vedän lopun tarkasti. Vasemman käden osuessa kahvaan vakuutan itselleni tämä oli tässä. Nyt ei voi enää tippua. En anna sitä itselleni anteeksi, jos nyt mokaan. Kuuntelen omaa hengitystäni. Sisään ulos, sisään ulos. Teen vielä yhden muuvin ja klik. Kiitollisena laskeudun alas kauden yksi tavoite on nyt saavutettu.

Hienoa muuvittelua sisältävä Tarzan Bundolo 7c. (Kuva TL)