Heräsin yhteisen perheretken jälkeen siihen todellisuuteen,
että poju on kasvanut viime vuodesta ja sen kanssa voisi teoriassa käydä jo
kahdestaan metsässä. Hassua miten sitä ykskaks huomaa pojusta on kehittynyt
itsenäinen iso tyyppi jonka kanssa voi tehdä jo asioita sen sijaan, että
juokset koko ajan sen perässä. Päätimme alkuviikosta lähteä mökille, jossa
riittäisi tekemistä koko perheelle. Mies suuntasi heti järvelle ja minä puolestani
pitkän pohdinnan jälkeen pakkasin pädin ja pojun autoon. Suuntasimme tutulle
kivelle, jossa oli yksi reitti jonka alkua voisin muuvitella. Kun ajelin kivelle sadepisarat alkoivat tippua autontuulilasiin ja hetken mietin, että palaisin
takaisin mökille.
 |
| Joko niitä kuplia saa? |
Onneksi en kääntynyt, sillä kivi oli vielä kohtalaisen kuiva ja eikä sade vaikuttanut kovenevan. Putsailin ja mankkailin otteita samalla kuin taapero kyseli saippuakupliensa perään. Kaivoin saippuakuplapurkin repusta ja annoin sen pojulle. Pojun puhallellessa kuplia rupesin itse kokeilemaan reittiä ilman kunnon lämppiä tietysti. Kun muuvit alkoivat olemaan kasassa poju vaati huomiota ja tylsyys alkoi vaivaamaan. Silloin muistin, että minulla on kamera mukana. Annoin pokkarin pojulle ja itse suuntasin kiven alle. Sain reitin juuri topattua, kun sade yltyi. Poju oli sillä aikaa räpsinyt sata ja yksi kuvaa sammalesta, jaloista, kädestä ja ties mistä. Sai se muutaman kuvan pyynnöstäni otettua minustakin. Tunnin reissusta jäi käteen yksi kiivetty reitti, tyhjä saippuakuplapurkki, runsaasti poistettavia kuvia, tyhjä eväsrasia ja toivo siitä, että muksun oppii ja tykkää lähteä kiville äidin kanssa kaksistaan.
 |
| Taaperon näkökulma kiipeilyyn |
 |
Tätä reittiä voisi seuraavalla kerralla kokeilla...
|
 |
| Näitä kuvia olikin sitten riiittämiin... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti