Ulkokauden avaus

Vatsan pohjaa nipistää. Sekunnit tuntuvat minuuteilta ja minuutit tunnilta. Aika tuntuu matelevan, sillä tänään on SE päivä, jota jokainen kivenhalaaja odottaa kuin kuuta taivaalta. Ulkokauden avaus. Muistot kylmästä kivestä saa hymyn huulille. Ajatukset harhailevat niin hyviin hetkiin onnistumisiin kuin pelon sekaisiin tunteisiin kivellä ja tippumiseen.

Sitähän se ulkokiipeily on mukavuus alueelta pois astumista. Sisäkiipeily nyt vain sattuu olemaan hyvin turvallista pakkopullaa ja treeniä ulkokautta varten. Ulkona vasta mitataan miten hyvä kiipeilijä sitä ollaan. Sisäkiipeilyssä reitteihin löytyy usein yksi tai pari eri betaa, mutta ulkona löytyy helposti pieniä vaihtoehtoisia otteita joita eri mittaiset kiipeilijät voivat käyttää. Ulkokiipeilyn hienous perustuukin sen monipuolisuuteen, kun samaan reittiin löytyy eri tapoja mennä. Ulkona kovin kiipeilijä voi olla myös se kuka hallitsee päänsä ja toppaa vitosen highballin eikä kovimman greidin kiipeilijä.

Palelen hiekkalaatikon reunalla. Muksu leikkii onnessaan toppapuku päällä ja itse kiroan kylmää tuulta kuoritakissa. Ehkä pitäisikin mennä sisälle kiipeämään? Ei! Tänään menen ulos, sillä säässä ei ole mitään vikaa on pilvistä ja muutama astetta plussalla eli hyvät kitkat luvassa. Iltapäivällä poju nukahtaa päiväunille ja päätän, että nyt lähden. Tuskailen aikani pukeutumisen suhteen, mutta parempi kai se on laittaa liikaa kuin liian vähän. Enää pädi autoon ja menoksi.

Muurahaiskivi näyttää suurelta ja oma pädi onnettoman pieneltä sen alla, silti sisälläni kuplii ja kädet haluavat päästä koskemaan kylmää kiven pintaa. Jotain olen BS:llä olo aikanani oppinut, sillä hyvä lämmittely kannattaa ja lämppäilen rauhassa kiven juurella. Viimein on aika laittaa tossut jalkaan ja mankata kädet. Sormet tarttuvat pieniin otteisiin ja tossut ovat olemattomilla jalkaotteilla. Ponnistan, jalka lipeää ja käsi vain koskee seuraava otetta ja pyllähdän pädille. Hymyilen, tätähän tämä ulkokiipeily on, pädin päällä oleskelua.

Ensimmäinen kerta ulkona tuntuu aina jännittävältä ja epäilys kalvaa sisällä. Pysyykö tossu varmasti tuolla pienellä jalkaotteella ja miten noin pienestä otteesta voi ottaa kiinni? Korkeammalla pädi näyttää kutistuvan muurhaisen kokoiseksi, jonka päälle ei varmasti osu jos tippuu. Sain taas kokea jännitystä mitä sisällä ei saa. Pää teki stopin yhdellä helpolla reitillä ja hyppääminen pädin päälle aiheutti yhtä pahoja sydämentykytyksiä. Kuitenkin hyppäsin alas sitä sen enempää ajattelematta. Onneksi nilkka tuntuu olevan sen verran parantunut, että se kestää epätasaisen pädin päälle hyppimisen. Onneksi sain kokea myös onnistumisia, kun kauden eka seiska meni ja seuraavalla kerralla saan varmasti toisenkin pakettiin. Onhan se hyvä jättää jotain seuraavaan kertaan, eiks niin ;)