Muksu kivillä

Viikonlopuksi oli luvattu lämmintä säätä ja ajatus neljän seinän sisällä olemisesta puistatti. Jotain aktiviteettia pitää keksiä sekä minulle että pojulle. Pojusta on kuoriutunut aikamoinen ulkoilma ihminen. Hyvin kuvaa se, että pääsiäisenä mökillä ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen oli ulos pääseminen ja itku tuli kun yöpuvussa ei päässyt ulos. Ihan mahtavaa, itsekin viihdyn ulkona paremmin kuin sisällä. Hyvähän pienen ihmisen on päästä ulkoilemaan, ja maailma näyttäytyy todella jännittävänä taaperon silmin. Kivi, keppi tai käpy voi tarjota pitkäksi aikaa viihdettä, ja niitähän metsästä löytyy.

Pädin päällä oli hyvä ihmetellä käpyä.

Sain ystävän innostumaan perhekiipeilyistä ja suuntasimme sunnuntaiaamuna Liperin kiville. Oma kiipeily ei ollut tärkeintä vaan se, että mukaan lähti hyvät eväät ja hyvää seuraa. Ystävän tyttö otti heti huolehtivan isosiskon roolin ja vahti ettei poju juoksentele ihan mihin sattuu. Pojulla oli auto mukana, jota oli hauska työnnellä tietä pitkin. Aikamoinen pari valjakko painoi metsässä menemään, isompi huolehti pienemmästä ja näytti miten kiviä heitellään johon pienempi yhtyi (päiväkodintädit varmaan kiittää tästä taidosta).

Pikkuisen rakas auto, joka pitää ottaa mukaan joka paikkaan.

Majakka ja perävaunu yhdistämä vauhdissa. 

Aikuiset kiipesivät sen verran mitä halusivat ja välillä vaihdettiin muksujen vahtijaa, jotta toinen pääsi kiipeämään. Mitään vakavaa projektointia en tehnyt, vähän koittelin yhtä kiipeämätöntä seiskaa, mutta nakit olivat jo valmiiksi rikki niin eihän siitä tullut muuta kuin itku. Eväät syötiin lämpimän auringon paistaessa eikä muuta jäänyt kotiin vietäväksi kuin roskat. Loistava reissu, enkä tiedä kuka tykkäsi siitä eniten varmaan takapenkin väki, joka nauraa räkätti koko matkan takaisin Joensuuhun.

Sormet huutaa armoa, mutta pakko vielä koittaa...

Jos sitä pääsisi täältä ylös, noup! Sammalta tuli vastaan enemmän kuin laki sallii.

Ulkokiipeilyn viemää

Tänä vuonna ulkokausi alkoi aikaisin siis todella aikaisin näille leveysasteille. Taisi helmikuussa rohkeimmat jo käydä hiplaamassa kylmää kiveä, mutta itse pystyttelin vielä tuohon aikaan tiiviisti sisällä. Maaliskuussa heräsin tunteeseen, minkä jokainen kiipeilijä tietää, aurinko lämmittää hieman ja lämpötila nousee plussan puolelle. Päässä pyörii ajatukset siitä joko kivet ovat kuivia? Pitäisikö lähteä katsomaan? Se on se pieni ääni sisällä, joka kuiskaa kevät on täällä, nyt ulos kiikuille.

Sitä ääntä ei voi vastustaa ja ensimmäinen reissu ulos tapahtui itselle historiallisen aikaisin maaliskuun lopulla. Kivi oli kylmää ja kuivaa, aurinko lämmitti ja fiilis oli korkealla. Vanha projekti toivotti tervetuloa ja yhteinen taipaleemme jatkui taas. Useamman kuukauden ero sai kaiken tuntumaan uudelta ja vaikealta, otteet olivat taas hukassa ja pieniä. Kuitenkin toivon kipinä syttyi muutaman muuvin löytyessä, jospa tämä yhteinen taipaleemme joskus saataisiin päätökseen.

Satunnaiset visiitit ulos ovat jatkuneet sään salliessa. Yksinäiset reissut pädin kanssa toimivat terapiana arjen keskellä, ei huuto, ei kiukkua, ei haukkumista ja vikinää vain luonnon ääniä. Linnut laulaa ja hyönteiset pörisevät. Hiljainen hetki missä hermo lepää. Olen täysin nauttinut omista retkistäni ja niiden helppoudesta. Heität vain pädin, kiipeilytossut ja mankan autoon ja ei muuta kuin menoksi. Ei säätöjä kyydeistä ja kavereista. Sisäinen boulderoija on herännyt, se on vihdoinkin havahtunut talviunestaan ja todennut tämän homman olevan hurjan hauskaa.

Olen jo nyt päässyt vierailemaan kahdella uudella paikalla, joissa olen saanut kiivetä uusia reittejä sekä opiskella uusia muuveja. Olen saanut kokea onnistumisen ja epäonnistumisen iloa. Ennen kaikkea olen havainnut osaavansa jotakin eikä pää ole rajoittanut kiipeilyä. Vielä ei ole tullut lamaannuttavaa pelkoa sitä tunnetta, kun ei uskalla mennä ylös- tai alaspäin. Sen tullessa toivon, että en silloin ole yksin, sillä alhaalta kuuluvan kaverin kannustava ääni saa pelot kaikkoamaan tai ainakin taka-alalle. Vaikka yksinäiset reissut ovat huippuja, niin kiipeily porukassa on vielä hauskempaa. Hyvässä seurassa ei harmita niin paljona kun tiput loppumuuvista. Nyt on tämän yksinäisen suden aika ruveta taas sosiaaliseksi kiipeilijäksi, ehkä ne projektitkin rupeaa menemään.

Just another day at the office

Not really. Onneksi työhuoneesta ja kirjoitushommista pääsee hetkeksi eroon, kun ulkomaalaisia vierailijoita saapuu yliopistolle. Niitä on sitten hyvä käyttää ihmettelemässä kansallismaisemaa.

Ja kyllähän sitä on jo tässä vaiheessa pölyt pyyhitty myös pädin päältä. Aurinko lämmittää ja hyvät kitkat, mitä sitä muuta voisi enää toivoa.

Punaista ja keltaista

Uudet ystävät saapuivat postista, kyllä nyt kelpaa taas käydä lenkillä.