Jos sanani syön mörökölli minut vieköön

Ja mörökölli vei. Se huuteli nimeäni jo perjantai iltana ja lauantaina karjui luokseen. Olet jo Lappeenrannassa sinulla on kiipeilytossut mukana, miksi et sitten liittyisi  iloisten kiipeilijöiden joukkoon? Flunssa oireiden alkaessa hieman helpottaa (toisin sanoen kuume ei ollut enää niin korkea perjantain iltana), päätin lähteä katsastamaan norppaboulderit. Kerran jouduimme joka tapauksessa ajelemaan Lepraan niin, miksi en menisi paikan päälle katselemaan millaiset skabat sinne on saatu aikaiseksi. Kemikaali nimeltään ibuprofeiini saapui ja pelasti päivän. Vaikka kuumetta ei enää ollut niin pääsärkyä oli ja on vieläkin, niin lääkkeellä sen saa hallintaan. 

Näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että onneksi pakkasin kiipeilykamat mukaan, sillä kisoissa oli tosi kivaa eikä tyhjin käsin palattu kotia. Kiipeily tuntui, noh, todella tukkoiselta ja haasteelliselta. Pää ei toiminut, jonka takia tyhmiä betavirheitä tuli tehtyä koko ajan. Se taas johti  siihen, että useille reiteille joutui tekemään monta yritystä, joka taas vei voimia. Minusta tuntui, että olen loppu jo viiden reitin jälkeen, heh, kiipesin lopulta 24. Kuolema tuli useamman kerran kisojen aikana, köhin, yskin ja niistin, mutta levolla olo parani ja pystyin taas kiipeämään. Normaalisti en pidä helpompien reittien välillä pitkiä taukoja, mutta nyt oli pakko levätä kahvarallinkin jälkeen.

 Olin jo luovuttamassa 2,5 h jälkeen, kun tuntui ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä enää mitään tässä kunnossa. Onneksi meidän seurasta oli muitakin paikalla, ja J sai tsempattua minut yrittämään kahta reittiä vielä. Nehän menivät, kunhan oikea beta löytyi ja lepäsi kunnolla. Tunnelma oli hyvin kannustava, taputuksia sateli toppauksista ja kannustus huudot kaikuivat hallissa. Betaa jaettiin kanssa kisailijoiden kesken ja reittejä pohdittiin porukassa. Mukavaa oli, tosin en voin olla miettimättä miten kisat olisi sujuneet, jos olisin ollut 100 % kunnossa. Sitähän ei voi koskaan tietää, pitää varmaan mennä käymään vielä keväällä saimaalla testaamassa joitakin vaikeampia reittejä uudestaan.

Otteiden harjaus on kivaa.

J.S näytää miten slopperissa pysytään.

J.K liilalla reitillä.

N ja keltainen reitti.

Joensuulaisessa juniorissa riitti virtaa. N yritti/kiipesi varmasti kaikkein eniten reittejä koko porukasta.

Släbien partaveitsi J.K  demostroi miten keltainen reittin mennään.

Oma tyyli näyte samalle reitille.

Släbillä kiipeily on tarkkaa puuhaa ja kroppa on hyvä pitää seinässä kiinni. J.S:n tyyli näyte.

Joensuun posse pääsi Etelä-Saimaa lehteen :)

Vitutus maximus

Mulla ei suunnitelmat tunnu ikinä menevän, niin kuin haluan. Saimaa reissun jälkeen ajatus oli treenata kunnolla reilun viikon ja pitää muutama päivä lepoa ennen kisoja. Vain päivä kotiin saapumisesta poju tuli kipeeksi ja itsellä alkoi samoihin aikoihin lievä kurkkukipu. Himmailin kotona sairaan pojun kanssa, jolla sitten todettiin korvatulehdus, ja pojun elämän ensimmäinen antibioottikuuri oli todellisuutta. Ajattelin, jos nyt lepää kunnolla niin en tule enempää kipeeksi. Kuulostaa järkevältä?

Niinpä niin, kerrankin kun oikeasti lepään pienten flunssaoireiden ilmaannuttua, niin saan vuosisadan sitkeimmän limataudin, joka tuntuu vain pahenevan päivä päivältä. Kaikkea löytyy limaa irtoaa, kurkku on karhea, pää tuntuu välillä räjähtävän, on kuumetta ja lihassärkyä. Liikunta on ollut telakalla yli viikon ja kunnon kiipeily sessioista on vielä pidempään. Lohturuoka ja herkut tuntuu maistuvan liiankin hyvin ja oma peilikuva ärsyttää päivä päivältä enemmän. Muiden liikunta suoritukset ja hehkutukset aiheuttaa haikeutta ja kateutta, ennen kaikkea suurta ärsytystä, kun ei itse pääse liikkumaan. Sairaana ollessa saan taas todeta, miten paljon liikunta ja erityisesti kiipeily merkitsee minulle. Mies on saanut kokea todenteolla kiukutteluani ja ihme on, että hän ei vielä ole suuttunut minulle.

Se mikä ärsyttää ehkä eniten on kisojen väliin jääminen (jostain syystä olin ihan täpinöissäni Norppabouldereista), mutta sydämen hakatessa valmiiksi tuhatta ja sataa on järkevämpää jättää kisailu muille. Toivon oman mielenterveyden ja miehen takia muutosta tähän sairasteluun, tai muuten tänne muuttaa yksi kiukkuinen ampiainen pysyvästi.

Saimaata

Edellisestä reissusta Lepraan oli jo kulunut useampi kuukausi, joten oli korkea aika suunnata pojun kanssa isovanhempien lihapatojen luo. Hassua oli huomata miten poju on kehittynyt edellisestä kerrasta. Nyt portaita mennään kuin vanha tekijä, ylös ja alas ilman, että kenenkään tarvitsee vahtia perään. Samoin olohuoneen pöytä toimi maan mainiona kiipeilypisteenä, josta voi paljon paremmin tarkkailla ympäristöään :D

Pieni vesipeto pääsi taas oikeuksiin, kun mummo vei meidät uimahalliin pulikoimaan. Hetken verran sain itsekin uiskennella isossa altaassa, kunnes äiti huudot alkoivat kaikua hallissa. Poju ei halunnut jäädä mummon kanssa lastenaltaaseen, vaan äidin olisi pitänyt olla koko ajan paikalla. Sitä päivää odottaessa, kun äiti ei voisi vähempää kiinnostaa ja halutaan tehdä asiat itse ilman vanhempia. No, silloin varmaan toivotaan, että voi kun poju tekisi äitinsä kanssa asioita ;)

Mitä muuta reissuun kuului? Tietysti Bouldersaimaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Saimaalla oli uusia reittejä joista helpoimmat kiipeilin flashina, ja vaikeimmille kävin tekemässä muutaman yrityksen. Lauantaina keskityttiin määrään, en edes tiedä kuinka paljon reittejä lopulta kiipesin (jotain 30) lopulta oli pakko lopettaa, kun sormenpäät rupesi olemaan hellänä. Sunnuntaina heräsin pieneen lihaskipuun, mutta en valtaisaan. Aamupäivään kuuluin leikkipuistossa käymistä ja kirpputorilla kiertelyä. Oli nimittäin viimeinen kerta, kun otan pojun kirppikselle mukaan ilman vaunuja. Jokaikinen auto olisi pitänyt saada, ja maailma suurin harmitus tuli, kun äiti ei ostanut Brion taaperokärryjä. Pienestä asti sitä joutuu pettymään…

Sunnuntai boulderit sujui fiilistely pohjalta. Jotain edellisenä päivänä kesken jääneitä reittejä koittelin enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Tatissa oli hyvin minun tyylinen krimppireitti, jossa ensimmäinen veto oli henkilökohtainen kruksi, joka onneksi lopulta meni. Sunnuntai sisälsi hyvin leppoisaa menoa kiipeilyllisesti, ja jutustelua tulevista norppabouldereista. Vajaan pariin viikon päästä Lappeenrannassa 22.3 järjestetään ekat kisat, johon olisi tarkoitus osallistua. Kyseessähän on leppoisat open kisat, josta löytyy jokaiselle kiivettävää. Lisäksi osallistumismaksusta menee 5 € saimaannorpan suojeluun, ja se on jo itsestään hyvä syy osallistua kisoihin. Toinen hyvä syy on kisoissa vallitseva tunnelma kiipeilyä unohtamatta. Siistiä päästä taas keskittymään pelkästään kiipeilyyn neljän tunnin ajan se, kun on perheelliselle ihmisille suurta luksusta.

Kisareittien fiilistelyä

Pieni joukko Joensuulaisia suuntasi Voemalle siinä toivossa, että sieltä löytyisi vielä muutama SM boulder kisareitti testattavaksi. Löytyihän niitä ja finaalireitit tervehtivät iloisena heti sisälle päästyämme. Kisoja oli seurattu joko paikan päällä tai netin välityksellä, joten muuvit finaalireiteille oli suurin piirtein halussa. Varmaan jokaisella oli haaveena päästä edes yksi kisareitti ylös, joka toteutuikin kaikkien kohdalla. Naisten toinen finaalireitti osottautui helpoimmaksi ja se meni flashinä. Entäs ne muut reitit? Noh, pakko sanoa kunnioitus kyllä kaikille, jotka sai ne kiivettyä. Omat yritykset olivat lähinnä koomisia bonusotteiden hakemisia. Joo, ei ollut mun päivä. Reissun kuskilla taas kulki eikä pieni flunssa tuntunut kaveria haittaavan päivä vastoin. Vakuuttavalla tavalla J.K kävi reittejä yrittämässä ja useimmat reitit sai topattuakin. Ehkä mun pitää koittaa tuota flunssa taktiikkaa seuraavalla kerralla... Mutta annetaan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan, sillä kerrankin kamera oli mukana ja kuviakin tuli otettua.

J.K ja naisten neljäs finaali reitti.

Close but no cigar, bonusta tavoiteltiin mutta ei vaan saatu kiinni.

J.S samalla reittillä

Mielenkiintoinen oranssi reitti, jossa ahterin nostaminen patjasta on työvoitto. 

Kovaa yritystä päästä seuraavalle otteelle, joka on kaukana tai sitten kiipeilijät olivat vain heikkoja eivätkä päässeet jalan päälle kunnolla.

J.K palauttelee ja J-P.S kiipee lilaa reittiä

Betan luku on tärkeä osa kiipeilyä.

J.S ja musta karsinta reitti. Tää on niin menossa...

Ehkei sitten kään...

J.K:n tyyli näyte samalle reitille

J-P.S demostroi miten tehdään oikea oppinen kurki