Suunnittelu alkoi helmikuun eräänä päivänä, kun H oli
tutkinut kalenteriaan ja todennut, että maaliskuun 29 olisi vapaapäivä.
Minullahan olisi aikaa lähteä reissuun, jos muksun hoito onnistuisi. Joten
eihän siinä muu auttanut kuin kaivaa koiranpentu ilme esiin ja kysyä mieheltä,
jos saisin lähteä tyttöjenreissulle. Ukko vain totesi mikäs siinä ja niin
köysireissu Helsinkiin lyötiin lukkoon.
Suunnittelin peräti harjoittelevani sitä varten, jottei
kädet pumppaisi ensimmäisen viiden metrin kohdalla. Sainkin tehtyä muutamat
hyvät voimakestävyys treenit BS:llä. Tarkoitus oli kiivetä vielä pari päivää
ennen reissua, mutta kohtalolla on jostain syystä taipumus puuttua minun
reissuihin eikä kaikki taaskaan mennyt niin kuin strömssössä. Minulla on ollut
monesti huonoa tuuria mukana, kun olen odottanut jotain kiipeilyreissua
pidempään. Yhden kerran iski todella paha vatsatauti lähtöä edeltävänä päivänä,
enkä päässyt Frankenjuraan (ei yhtään ärsyttänyt). Viime kesänä Ahvenanmaalle
lähtö kaatui muksun hoitoon ja sitten on se kerta kun menin köysi SM kisoihin
ja sairastuin pahaan flunssaan edellisenä päivänä (juu, ei oikein 38 asteen
kuumeessa tehty huimia kiipeilysuorituksia).
Olisihan minun pitänyt se arvata, että flunssa se sieltä
iskee pari päivää ennen reissua. Lepäsin ja olin hyvin positiivisella mielellä,
että kyllä tämä flunssa menee ohi. Paha virhe! Edellisenä päivänä olotila oli
parempi vain hieman tukkoinen ja uskaltauduin joogaamaan. Jooga tuntui hyvältä
ja henkikin kulki normaalisti, mutta illalla tunsin kaktuksen kasvavan
kurkussa. Ou nou, se ei lupaa hyvää huomiselle kiipeilylle ja niinhän siinä
kävi, että lähtöaamuna olotila oli väsynyt ja kurkku tuntui kipeältä. Kotiin
jääminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto kerran kuumetta ei ole, niin kamat
kasaan ja suunta kohti Kiipeilykeskusta.
Automatka hurahti hujauksessa H:n kanssa jutellessa ja ennen
yhtätoista seisoimme kiipeilykeskuksen tiskillä rennosti jutustelemassa
työntekijöiden kanssa. Alkulämpän aikana jo tunsin, että nyt ei olla täysin
kunnossa, mutta kiipeämään sitä on tultu ja sitähän sitten tehtiin. Pinkki
kahvaralli toimi ensimmäisenä reittinä, jossa suoritettiin leadvarmistus testi,
sillä en ollut sitä aikaisemmin kaupallisessa hallissa tehnyt. Testin jälkeen
läpsyttelin reitin suhteellisen kevyesti, joten seuraavaksi siirryin pykälää
vaikeammalle 6b+ reitille. Sekin meni puhtaasti ylös tosin kädet pumppasivat
jonkin verran ja yskänpuuska meinasi välillä iskeä.
Pienen tauon jälkeen lähdin jo haastamaan itseäni tosi
mukavan näköisellä seiskan krimppi reitillä. Seiskan reitti menikin sitten
yskiessä ja käydessä lepäillessä. No, ankkurille mentiin parilla levolla, joten
ihan ok nousu olosuhteisiin nähden? Palasin vähän helpommalle reitille ja
onnistuikin saittaamaan 6c/+ reitin. Se vei kuitenkin sen verran hyvin mehut,
että tiesin haaveeni seiskan saitista jäisi vai haaveeksi. Kävin kuitenkin
muuvittelemassa vielä yhtä 7a+ reittiä ja aivan mahtavaa 7b:tä. Jos välimatka
Kiipeilykeskukselle olisi lyhyempi, niin menisin heti uudestaan kiipeämään sitä
reittiä. Reitti oli kuin tehty minulle, siinä oli pieniä krimppejä ja
tasapainoilu muuveja juuri sitä mitä Suomi ulkokiipeily usein on. Muutenkin
tykkäsin kovasti tyylistä millä reitit oli tehty ja ilokseni sain huomata, että
osasin vielä lukeakin niitä niin ettei turhia kädenvaihto muuveja tarvinnut
montaakaan kertaa tehdä. Loppuun kiipesin itseni ihan pumppiin kutosen
reiteillä. Se on aika lopettaa kun ei isossa kahvassa pysy ;)
Mitä köysireissusta jäi käteen? Kestävyyskuntoni ei ole ihan
niin huono mitä pelkäsin. Vaikeammilla reiteillä pumppaan vielä helposti ja
reitin lukutaidossa on opeteltavaa. Flunssassa kiipeily on edelleen hanurista.
Tyttökiipeilyt on tosi jees ja jutut sen mukaisia.
Vähän tuli takapakkia tämän taudin kanssa, mutta oli se sen
arvoista niin harvoin sitä köyttä pääsee kiipeämään. Kyllähän se kohta pitäisi
jo ulos päästä, mutta sinne ei ole asiaa ennen kuin tämä flunssa on voitettu.
Miten ihmeessä yhdestä ihmisestä voikin tulla näin paljon räkää ja limaa?
