Se oli marraskuu, kun heräsin siihen todellisuuteen, että
homma ei voi jatkua entisellään. Olin ollut välinpitämätön ja kohdellut
kroppaani kuin mitäkin turhaketta, jonka voi kyllästyttyään heittää roskiin ja
hankkia uuden. Mutta eihän se näin mene, ei todellakaan. Meillä nyt vain sattuu
olemaan tämä yksi keho josta kannattaa pitää huolta, sillä kaikkea ei voi
korjata, jos sen onnistuu hyvin rikkomaan.
Sormienpuutumista oli jatkunut jo pitkään. Juu, joku fiksu
olisi jo silloin ottanut itseään niskasta kiinni pannut kiipeilylle hetkellisen
stopin, mutta minä tarvitsin jotain isompaa herätykseen. Monien kuukausien
rasitusoireet kulminoituvat lopulta todennäköisesti yhteen kiipeilykertaan ja gaston
muuviin, jonka jälkeen tyhmempikin tajusi höllätä menoa. Kipu tuntui lavassa ja
olkapäässä sekä kyynärpäässä, jossa oli pidempään ollut oireita. Eihän siinä
muu auttanut kuin muutama viikko kiipeilykieltoa.
Ensimmäiset kiipeilyt tuntuivatkin todella hapuilevilta eikä
liikkuminen seinällä onnistunut millään. Käteen ei ollut mitään luottoa, ja
siksi pysyin pitkään helpolla kahvaralleilla välttäen nopeita heittoja.
Todellinen oivallus ja kehitys tilanteeseen alkoi erään fyssari ystävän
ansioista, kun eräänä päivänä katsoimme muutamia liikkeitä joita minun
kannattaisi tehdä. Yksi liike johon olin aikaisemminkin törmännyt, mutta se ei
jostain syystä ole jäänyt pystyvästi lämmittelyrutiineihin, oli seinäenkelit
(kait sille on joku fiksumpikin nimi?). Tarkoitus on seistä seinää vasten ja
nostaa kädet sivulta ylös seinää pitkin ulos hengityksellä niin, että selkä
pysyisi kiinni seinässä koko liikkeen ajan. Tekee muuten tosi hyvää kannattaa
kokeilla! Lisäksi sain ohjeena tehdä keppijumppaa ja vartalon kiertoja. Jo
viikon aktiivinen tekeminen alkoi tuottamaan helpotusta, ja kivut alkoivat
hieman helpottaa.
Videon äijä näyttää miten ne seinäenkelit tehdään.
Nämä alkoivat mahdollistamaan sen, että voisin jo hieman
suunnitella kiipeilyäni. Asetin tavoitteekseni kiivetä kuukauden määrää eli
tehdä mahdollisimman paljon muuveja. Määrätreenit lähti varovasti käyntiin BS:n
keltaisen tason lapun reiteillä, joiden tiesin olevan riittävän helppoja, että
pääsen tässä kunnossa yhdellä parilla yrityksellä ylös. Kiivettyjen reittien
määrät olivat kolmenkymmenen molemmin puolin. Miksi niin paljon? Koska halusin
reittien pysyvän riittävän helppoina etten rupea työstämään itselle mitään
liian vaikeaa liian aikaisin, sillä käsi on vielä kuntoutumassa enkä halua
rikkoa sitä lisää. Ajatus oli pikku hiljaa totuttaa kättä taas kiipeilyyn
lisäten vaikeampia reittejä vähitellen mukaan.
Melko nopeasti
otinkin mukaan jo vähän vaikeampia pinkin lapun reittejä ensin muutamia ja
pikku hiljaa niiden osuus kasvoi. Tammikuun puolessa välissä pystyin kiipeämään
20 keltaista ja 20 pinkkiä yhdessä treenissä. Kerran viikossa tein tunnin
tehotreenin jossa nostatin hikeä kiipeämällä mahdollisimman paljon reittejä
tuntiin ennätykseni on tällä hetkellä 45 reittiä (39 keltaista ja kuusi
pinkkiä) tunnissa. Nyt olisi kuukausi määrä takana ja kiipeily on alkanut
tuntua taas melko normaalilta. Seuraavaksi kiipeilyssä pääpainopiste siirtyy
voimaan ja enemmän vaikeimmille reiteille. Saa nähdä mitä käsi siitä tykkää.
Toivottavasti se kestää jo vaikeampien reittien työstämisen, sillä palan
halusta päästä taas koittamaan mihin sitä pystyy.
 |
| Kiipeilyn lisäksi olen tehnyt paljon kehonhuoltoa keppi- ja kuminauhajumppaa ja kaikkia pieniä jumppahetkiä en ole jaksanut edes merkkailla ylös. Olen päättänyt panostaa taas joogaan, jos se ruoto rupeaisi taas pysymään suorassa, kun tekee säännöllisesti joogaharjoitukset eikä vain silloin tällöin. |
Vaikka pystyn kiipeilemään, niin käsi ei ole täysin terve ja
joka päivä yritän hoitaa ja jumpata sitä kuntoon. Kehonhuolto sana on saanut
ihan uuden merkityksen ja toistaiseksi osaan ottaa rennosti ja antaa kropalle
sitä lepoa mitä se tarvitsee. Hommasin kaikkien tosi fitness ihmisten suosiman
putkirullankin. Rullailu tekee hyvää kipeytyneille käsille, kunhan ei nyt
innostu liikaa. Vielä, kun tämä flunssa paranisi niin pääsisin jatkamaan treenailua.
