lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ulkokauden avaus

Vatsan pohjaa nipistää. Sekunnit tuntuvat minuuteilta ja minuutit tunnilta. Aika tuntuu matelevan, sillä tänään on SE päivä, jota jokainen kivenhalaaja odottaa kuin kuuta taivaalta. Ulkokauden avaus. Muistot kylmästä kivestä saa hymyn huulille. Ajatukset harhailevat niin hyviin hetkiin onnistumisiin kuin pelon sekaisiin tunteisiin kivellä ja tippumiseen.

Sitähän se ulkokiipeily on mukavuus alueelta pois astumista. Sisäkiipeily nyt vain sattuu olemaan hyvin turvallista pakkopullaa ja treeniä ulkokautta varten. Ulkona vasta mitataan miten hyvä kiipeilijä sitä ollaan. Sisäkiipeilyssä reitteihin löytyy usein yksi tai pari eri betaa, mutta ulkona löytyy helposti pieniä vaihtoehtoisia otteita joita eri mittaiset kiipeilijät voivat käyttää. Ulkokiipeilyn hienous perustuukin sen monipuolisuuteen, kun samaan reittiin löytyy eri tapoja mennä. Ulkona kovin kiipeilijä voi olla myös se kuka hallitsee päänsä ja toppaa vitosen highballin eikä kovimman greidin kiipeilijä.


Palelen hiekkalaatikon reunalla. Muksu leikkii onnessaan toppapuku päällä ja itse kiroan kylmää tuulta kuoritakissa. Ehkä pitäisikin mennä sisälle kiipeämään? Ei! Tänään menen ulos, sillä säässä ei ole mitään vikaa on pilvistä ja muutama astetta plussalla eli hyvät kitkat luvassa. Iltapäivällä poju nukahtaa päiväunille ja päätän, että nyt lähden. Tuskailen aikani pukeutumisen suhteen, mutta parempi kai se on laittaa liikaa kuin liian vähän. Enää pädi autoon ja menoksi.

Muurahaiskivi näyttää suurelta ja oma pädi onnettoman pieneltä sen alla, silti sisälläni kuplii ja kädet haluavat päästä koskemaan kylmää kiven pintaa. Jotain olen BS:llä olo aikanani oppinut, sillä hyvä lämmittely kannattaa ja lämppäilen rauhassa kiven juurella. Viimein on aika laittaa tossut jalkaan ja mankata kädet. Sormet tarttuvat pieniin otteisiin ja tossut ovat olemattomilla jalkaotteilla. Ponnistan, jalka lipeää ja käsi vain koskee seuraava otetta ja pyllähdän pädille. Hymyilen, tätähän tämä ulkokiipeily on, pädin päällä oleskelua.

Ensimmäinen kerta ulkona tuntuu aina jännittävältä ja epäilys kalvaa sisällä. Pysyykö tossu varmasti tuolla pienellä jalkaotteella ja miten noin pienestä otteesta voi ottaa kiinni? Korkeammalla pädi näyttää kutistuvan muurhaisen kokoiseksi, jonka päälle ei varmasti osu jos tippuu. Sain taas kokea jännitystä mitä sisällä ei saa. Pää teki stopin yhdellä helpolla reitillä ja hyppääminen pädin päälle aiheutti yhtä pahoja sydämentykytyksiä. Kuitenkin hyppäsin alas sitä sen enempää ajattelematta. Onneksi nilkka tuntuu olevan sen verran parantunut, että se kestää epätasaisen pädin päälle hyppimisen. Onneksi sain kokea myös onnistumisia, kun kauden eka seiska meni ja seuraavalla kerralla saan varmasti toisenkin pakettiin. Onhan se hyvä jättää jotain seuraavaan kertaan, eiks niin ;)


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Norppaboulder

Joukko huippu kiipeilijöitä valtasi Bouldersaimaan lauantaina ja tietysti sitä varten piti saada uusia reittejä. Nyt on pitkä viikonloppu takana ja pikku hiljaa ajatus kotona hengailusta kuulostaa hyvältä. Kaikki alkoi torstaina jolloin otteet lähti seinältä ja niiden pesu jatkui yömyöhään asti. Dreamteam reitintekijät saapuivat, ja heti he alkoivat pyörittelemään otteita käsissään ja miettimään millaisia reittejä tulisi. Reitinteko hommat jatkuivat seuraavana päivänä muutaman paikallisen tyypin liityttyä joukkoon. Ammattitaitoisten reitintekijöiden työskentelyä oli ilo seurata ja opin myös uusia asioita kuten työstökahvan käyttö helpottaa vaikeiden reittien tekemistä. Nerokasta ja niin itsestään selvää, mutta en ollut ikinä tajunnut sitä.

Hetki ennen kuin kilpailijat saapuivat.
Pari reitintekijää.
Mahtava reitintekijätiimi kokosi loistavia probleemia kiipeilijöille ratkaistavaksi, joista suurimpaan osaan nähtiin nousu. Ihana oli seurata miten huippukiipeilijät tanssivat seinää ylös niin kevyen näköisesti. Samalla se myös muistutti, miten paljon on matkaa siihen että voisi itse kiivetä vaikeita reittejä. Parasta kisoissa on se, että nyt on paljon laadukkaita probleemia mitä treenata. Harmi vaan,  että joudun hieman odottelee, että alkuviikosta nyrjähtänyt nilkka paranee siihen kuntoo et pystyy kunnolla kränkkää.

Loppuun muuta fiilistely kuva kisoista.

Kisaajat saapui ja meno näytti tältä.
Muutama kova mies ihmettelee mitä seuraavaksi.
Enni ja Roosa.

Paikallinen kiipeilijä ihmettelee mitä kulman takaa löytyy.

Anna jaettu naisten ykkönen.

Eevi jaettu ykköstila.

Paikallinen kiipeilijä keltaisella.

Miesten voittaja Vadim Timonov.

Tuttu naamakin näkyi, kun yksi karelian kiipeilijöiden edustaja saapui kisoihin.