Pää jumissa

Katson ylös siellä se on mun köysiprojekti. Hämärästi muistan miten se menee miten mun pitäisi liikkua siinä. Sidon köyden ja lähden kiipeämään ja samassa kaikki muuttuu hetkessä hankalaksi ja mikään ei toimi. Otteet ovat kutistuneet, jalkaotteet ovat kadoksissa ja pää jumittaa. Köysikausi avattiin hyvää aikaa sitten ja fiilikset siitä ovat pyörineet jo tovin päässäni. No, jos totta puhutaan niin myös boulderissa olen kohdannut saman ongelman.

Pää, se ei ole täysin mukana. Jotain tärkeää puuttuu kiipeilystäni, varmuus ja itseenä uskominen. Luovutan enemmin kuin vedän itseni äärirajoille ja enkä taistele muuveissa loppuun asti. Kroppa toimii suhteellisen normaalisti siis olkapää ongelmat alkaa olemaan takana päin eli se ei voi olla syyllinen huonoon kiipeilyni vai voiko? Pitkään jatkunut käden varominen on vaikuttanut päähän ja siitä pois pääseminen vie kait aikaa. Olen vasta reilun kuukauden ajan pystynyt kiipeämään useamman päivän putkeen ilman, että käsi muistuttaa olemassa olostaan. Koko talvi menikin rytmillä, jossa yhtä kiipeilypäivää seurasi aina yksi lepopäivä.

Jos haluaa kehittyä, niin pitää käydä kokeilemassa niitä vaikeita asioita. Vaikka tikkilista viettää hiljaiseloa, niin ulkona on käyty. Shokkihoitoa on tarjottu vierailemassa mm. Puumalassa ihmettelemässä miten isoja ne kivet voi oikeasti olla. Juu, isoja ovat ja enemmän köysikiipeilijänä kaipaisin jo niitä pultteja ja köyttä joillekin reiteille, että niitä uskaltaisi kokeilla. Onnistuin minä yhden ison murkulan päälle menemään, kun testasin Size matters reitin toppauksen. Se reitti olisi kyllä mahtava joskus päästä, kun siinä oli niin siistejä muuveja tupla huukkeineen.  Yhdet isot hypyt tuli taas otettua toisella reissulla huhtasesta, kun ei ollut mitään luottoa käsiin ja jalkoihin. Eiköhän tämä itsensä pelottelu taktiikka rupea jossain vaiheessa toimimaan ja saan myös niitä onnistumisia.