Pää pilvissä

Jokainen haaveilee jostakin on se sitten omakotitalo, ulkomaanmatka, uudet varusteet, hyvä treeni, you name it. Jotenkin tuntuu että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, omasta elämästä puutuu jotain mitä muilla on. On pieniä haaveita ja suuria, ja sitten on niitä ultimaattisia unelmia, jos ottaisin irtioton ja lähtisin maailmaa kiertämään ja jättäisin kylmän Suomen taakse enkä palaisi koskaan. Joo, ihan varmasti tapahtuu…

Haaveita ja unelmia miettiessäni, heräsin todellisuuteen miten kiipeily ruokkii minussa itsekeskeisyyttä. Haluaisin vain kiivetä, herätä aamulla tietäen että tänään ei ole muuta ohjelmaa kuin kiipeily. Pieneen mieleen ei tunnu mahtuvan muuta ajatusta, päivittäin katsot kiipeilyä käsitteleviä nettisivuja ja videoita. Välillä huomaat selailevasi 27cragsiä ja miettiväsi, jos nyt pääsisit lähtemään, minne menisit ja mitä kiipeisit. Leikit ajatuksella tuon pääsisin varmasti ja tuo olisi hyvä projekti. Mikäs siinä, jos eläisin elämää yksin vailla perhettä ja työtä, voisin helposti toteuttaa haaveeni.

Itsekeskeisessä haavemaailmassa en voi ikävä kyllä elää, ja todellisuus iskee joka päivä vastaan. Oma perhe on kuitenkin se tärkein asia maailmassa, ei se että äiti haluaa kiivetä. Suuret kysymykset ovat viime aikoina pyörineet mielessä, mitä en ole aikaisemmin halunnut miettiä. Mitä vuoden päästä tapahtuu, missä me olemme ja mitä minä teen? Ehkä se tärkein kysymys on ollut mitä minä teen isona? Tiedän, tuota kysytään lapsilta ja nuorilta, ei lähes kolmikymppisiltä ihmisiltä. Kummasti mielessä pyörii raha eikä syystä, kun katsoo mitä vauhtia juniori kasvaa ja tutkii tavaroita niin vahinko sattuu ja tulee sattumaan, kalliiksi tulee. Ajatus jatkuvuudesta ja taloudellisesta turvallisuudesta olisi hyvä olla edes toisella, mutta suuri kysymys onkin miten sen saisi ja mistä?

Ehkä turhautuminen ja haavemaailman pohdiskelu kumpuaa vain parin viikon liikuntatauosta. Siitä tunteesta, kun katsot ulos kauniiseen syyssäähän ja mietit mitä kaverit sillä aikaa lähettää, kun itse homehdut sisälle. Ehkä se kuuluu aikuistumiseen, herätään todellisuuteen, että tarvitaan pidemmän aikavälin suunnitelmia enää ei voi elää viikko ja kuukausi kerrallaan. Lapselle, kun haluaa syöttää tulevaisuudessa jotain muuta kuin tonnikalaa ja nuudelia. Ehkä tämäkin pohdiskelu oli vain keino olla tekemättä jotain mitä olisi pitänyt tehdä, täysin turha, itsekeskeisen minän aikaansaannos.