maanantai 16. syyskuuta 2013

PK kausi


Meillä alkoi PK kausi, ja en puhu tällä kertaa peruskestävyydestä vaan päiväkodista. Poju aloitti hoidon, joka tarkoitti meillä uuden arjen alkamista. Nyt ei nukuta niin pitkään kuin halutaan eikä aamulla kysytä väsyttääkö, kun herätyskello pirahtaa soimaan. Nyt aamuja rytmittää kello, joka vilistää aina hirmuista vauhtia ja kahdeksalta tyypin pitäisi olla PK:ssa. Myönnän me ollaan niitä vanhempia, jotka tuovat lapsen juuri ja juuri sovittuun aikaan hoitoon ja hakevat sen milloin sattuu (yleensä aikaisemmin kun on ilmoitettu). Aamut eivät todellakaan ole minun vahvin juttu, miten nautinkaan niistä aamuista jolloin poju ei olekaan herännyt herätyskelloon ja on saanut nautti aamukahvin rauhassa. Ikävä kyllä pieni termiitti tuntuu heräävän aamuisin pieneenkin rasahdukseen, ja aamusta muodostuu maraton kelloa vastaan. Ehkä minun pitäisi suosiolla vain herätä aikaisemmin, niin ei tarvitse pää kolmantena jalkana olla menossa.

Toki huonoa omatuntoa voi kantaa siitä, että lapsi joutuu hoitoon niin nuorena, mutta meidän perheellä ei nyt ollut muuta vaihtoehtoa. Onneksi itse hoito on sujunut hyvin, tyyppi on kuin kala vedessä eikä itkuja äidin tai isän perään ole ollut. Taitaa uudet lelut ja muut lapset sen verran kiinnostaa, että äitiä ei juuri kaipailla. Olemme saaneet koko perhe kokea myös hoidon nurjan puolen, kun flunssa iski päälle. Yksi jos toinen yskii ja niiskuttaa.

Liikunta on ollut telakalla viikon verran, joka alkaa jo tuntua pään sisällä. Toki se on tervettä pitää lepoviikkoja, mutta flunssaisena sohvan pohjalla makaaminen ei ole sellaista lepoa mitä haluan tehdä. Sairastelusta seuraa taas voimattomuutta, pienikin askare saa hengästymään, mikä saa tuntemaan itsensä laiskaksi. Sitten, kun syöt vielä normaalisti tai enemmän herkkuja, niin on huono omatunto kierre valmis. Nyt kun pahin vaikuttaisi olevan ohi, niin palan halusta päästä taas treenaamaan. Syksyn tultua motivaatio sisäkiipeilyynkin on kasvanut, ja muovin tamppaaminen ajatustasolla ei tunnu pahalta. Toki ulkokausi vielä jatkuu kunhan saan itseni taas kunnolla kuntoon, mutta arvostan taas arjen alettua sisäkiipeilyn nopeutta ja tehokkuutta. Treenaus innostus nostaa todenteolla taas päätään, ja jonkinlaista suunnitelmallisuutta olisi tarkoitus tehdä tälle talvikaudelle. Katsellaan miten saan treenit suunniteltua ja toteutettua juniorin pyöriessä nyt kuvioissa.

Vähän motivaatiota treenaukseen. Itsellä rupesi sormen päät ainakin syyhyämään. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta blogista :). Sun tarinoita on hauska lukea sillä ne on ihan kuin omasta elämästä vedettyjä väikkärin teosta ja tavoitteellisesta treenaamisesta lähtien. Voi kun olisin vain löytänyt blogin ollessani raskaana, jolloin pohdin kovasti, kuinka kiipeilyn voi yhdistää raskauteen ja vauvan tulon jälkeiseen elämään. Ja voihan sen, tietyillä reunaehdoilla :).

    Meillä alkoi pk-kausi jo viime talvena. Aikamoista rumbaa se oli alkuun mutta kaikkeen tottuu yllättävän nopeasti ja sairastelutkin helpottivat muutaman kk päästä.

    Ajattelin itsekin koittaa tänä talvena treenin jaksottamista ja pk:n kohottamista heti, kun ulkokausi loppuu. Jään siis odottelemaan myös sun kokemuksia aiheesta.

    -Tanja S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että blogista on iloa. Välillä tuntuu, että horisee ihan mitä sattuu, mikä ei kiinnosta ketään. Ihanaa, että on muita kohtalontovereita, jotka yrittävät yhdistää perhe elämän, väitöskirjan teon ja treenaamisen. Itsekin kaipailin raskaana ollessa muiden kokemuksia treenaamisesta raskaana ja vauvan kanssa, siksi kai aloitin oman blogin johon voisin kirjailla kokemuksia ylös. Luonnollisesti treenaamiseen on joutunut tekemään muutoksia matkan varrella, mutta aina on jotain mitä voi tehdä vaikka kotona jos ei hallille pääse.

      Kaverit varoittelikin sairastelujen lisääntymisestä, kun lapsi menee päiväkotiin. Onneksi taudit menee ohi jossain vaiheessa, ja kasvaapahan meidän kaikkien vastuskyky ;) Kyllähän päiväkodin aloitus on iso muutos, ja muutaman viikon jälkeen jonkinlainen rytmi on löytynyt. Kuitenkin jokainen viikko ja päivä on erilainen ja sen olen oppinut pojun kanssa, että koskaan ei voi tietää miten seuraava päivä ja etenkin yö sujuu.

      Suunnitelmissa on kyllä saada aikaan jotain järkeä tähän kiipeilyyn. Tuskinpa mitään kovin tiukkaa ohjelmaa teen, mutta jos edes kerran viikkoon saisi tehtyä jonkin suunnitelmallisen treenin. Ehkäpä siitä lisää omana blogi tekstinä.

      Poista