Karjalasta kajahtaa

Tuuli puhaltaa idästä ja lujaa, nyt on saatu pientä bouldervideota idänseudun kiipeilystä, kiitos kiipeily kaverini Antin. Pätkällä nähdään Joensuun seudun kiipeilijöitä harrastajista paikkalliseen voimahärkään pohjoismaisissa kisosissakin menestyneeseen mieheen. Itsekin esiinnyn pätkällä (kohta 04:16), ja täytyy myötää mukava oli nähdä omaa kiipeilyiä pitkästä aikaa videolta. Ehkä sitä ei näytäkään niin hölmoltä kiipeileillessä kuin sitä välillä kuvittelee ;)



East Side Bouldering 2013 from Antti Turunen on Vimeo.

Namaste

Hengitä nenän kautta sisään ja ulos, laita silmät kiinni ja rentoudu. Keskity hengitykseen, vie kädet yhteen ja toista alkumatra. Om vande gurunam… Nyt olet valmis harjoitukseen sisään hengityksellä vie kädet yhteen pään päälle ja ulos hengityksellä taivutus alas.

Hengitän ja liikkeet seuraavat toinen toisiaan. Jokaisella hengityksellä pyrin rentouttamaan venytyksessä olevaa lihasta. En pakota kehoa mihinkään mihin se ei ole valmis. Hiljaisen päiväunihetken talossamme rikkoo vain minun hengitys ja hyppely joogamaton päälle eri asanoiden välillä. Nautin jokaisesta sekunnista, en muista milloin olen viimeksi saanut tehtyä joogaharjoituksen. Kuukausi sitten vai onko siitä jo pidempään? Sillä ei ole väliä, uppoudun täysin joogan pariin ja siirryn asanasta toiseen soljuvasti. Tunnen eläväni, kroppa ei vastusta vaan tekee yhteistyötä, ja yllätyksekseni saan joissakin asanoissa tehtyä venytyksen pidemmälle kuin aiemmin. Tunnin harjoituksen jälkeen olo on mahtava, tunnen miten veri virtaa kehossani ja lämmin tunne täyttää niin ruumin kuin mielen.

Joogaan liittyy mitä kummallisia ennakkokäsityksiä. Toinen pitää sitä hippien touhuna saada yhteys universumiin ja toinen voi ylistää sen parantavia vaikutuksia. Niin tai näin, itse en koe olevani mikään himojoogi tai edes haluavani sellaiseksi. Suhteeni erityisesti astangajoogaan on hyvin analyyttinen enkä hevillä usko eri asanoiden vaikutuksia kehon energia virtoihin. Suhtaudun joogaan kehonhuoltona, joka tasapainottaa ja rentouttaa muun liikunnan rasittamia lihaksia. Jooga on hyvä laji muiden raskaampien lajien rinnalle, josta on erityisesti hyötyä kehon liikkuvuuden lisääntymisenä.

Jooga opettaa salakavalasti kehonhallintaa, kun saat itsesi johonkin asanaan siinä joutuu olemaan useamman hengityksen ajan, jolloin joutuu keskittymään rentouttamaan venytyksessä olevia lihaksia hengityksen avulla. Toisin sanoen, sitä joutuu väkisin keskittymään, mitkä lihasryhmät ovat missäkin asanassa venytyksessä ja mitkä eivät. Jotkin asanat taas puolestaan aktivoivat keskivartaloa kuten navasana, joka aktivoi vatsalihaksia.

Navasana kuva täältä

 Kiipeilyssä olen huomannut joogan auttavan jalkatyöskentelyssä, eikä reitin ylös pääseminen jää ainakaan siitä kiinni etteikö jalka nousisi. Kuitenkin suurin opetus joogasta itselle on ollut hengitys: muista hengittää kun jokin kohta on kireänä. Kiipeilyä mietittäessä juuri hengityksen pidätys lisää maitohappojen määrä eikä kruksi muuvia saa tehtyä. Siksipä yritän keskittyä hengitykseen mahdollisimman paljon, pyrin tarkkailemaan erityisesti köysitellessä hengitystäni ja pysähdyn tarvittaessa lepäämään ja tasaamaan hengitystä, jos huomaan sen kiihtyvän.

Maailmalla on monia joogaavia kiipeilijöitä jotka haluavat kehon ja mielen yhdistämistä. Meditaatio ja joogahetki ennen kiipeilyä on joillekin osa valmistautumista reitin kiipeämiseen. Jooga, kun on hyvä keino rauhoittaa vaeltelevaa mieltä, jonka avulla mielen saa keskittymään yhteen tehtävään kerrallaan. Vielä en ole itse saavuttanut sen suurempaa heräämistä joogan suhteen eikä päivittäisiä meditaatio ja jooga harjoituksia tehdä tässä talossa, enkä todellakaan joogaa ennen kiipeilyä. Kuitenkin nautin joogasta ja siitä tunteesta minkä se minun kehossani saa aikaan. Tulen jatkossakin harrastamaan sitä säännöllisen epäsäännöllisesti, juuri silloin kuin minulle sopii.

Lopuksi haluan laittaa kuvan tämä hetken lempi asanastani, joka on päälläseisonta. Sen sanotaan stimuloivan psyykkisiä ominaisuuksia. Tämä johtuu aivojen lisääntyneestä veren saannista. Ajattelu selkiytyy ja muisti paranee. Tahdonvoima lisääntyy ja ihminen kykenee keskittymään paremmin. Mene ja tiedä onko tuo totta, mutta kivaa päälläseisonta on joka tapauksessa. Kannattaa kokeilla.

Sirsasana kuva täältä

Pää pilvissä

Jokainen haaveilee jostakin on se sitten omakotitalo, ulkomaanmatka, uudet varusteet, hyvä treeni, you name it. Jotenkin tuntuu että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, omasta elämästä puutuu jotain mitä muilla on. On pieniä haaveita ja suuria, ja sitten on niitä ultimaattisia unelmia, jos ottaisin irtioton ja lähtisin maailmaa kiertämään ja jättäisin kylmän Suomen taakse enkä palaisi koskaan. Joo, ihan varmasti tapahtuu…

Haaveita ja unelmia miettiessäni, heräsin todellisuuteen miten kiipeily ruokkii minussa itsekeskeisyyttä. Haluaisin vain kiivetä, herätä aamulla tietäen että tänään ei ole muuta ohjelmaa kuin kiipeily. Pieneen mieleen ei tunnu mahtuvan muuta ajatusta, päivittäin katsot kiipeilyä käsitteleviä nettisivuja ja videoita. Välillä huomaat selailevasi 27cragsiä ja miettiväsi, jos nyt pääsisit lähtemään, minne menisit ja mitä kiipeisit. Leikit ajatuksella tuon pääsisin varmasti ja tuo olisi hyvä projekti. Mikäs siinä, jos eläisin elämää yksin vailla perhettä ja työtä, voisin helposti toteuttaa haaveeni.

Itsekeskeisessä haavemaailmassa en voi ikävä kyllä elää, ja todellisuus iskee joka päivä vastaan. Oma perhe on kuitenkin se tärkein asia maailmassa, ei se että äiti haluaa kiivetä. Suuret kysymykset ovat viime aikoina pyörineet mielessä, mitä en ole aikaisemmin halunnut miettiä. Mitä vuoden päästä tapahtuu, missä me olemme ja mitä minä teen? Ehkä se tärkein kysymys on ollut mitä minä teen isona? Tiedän, tuota kysytään lapsilta ja nuorilta, ei lähes kolmikymppisiltä ihmisiltä. Kummasti mielessä pyörii raha eikä syystä, kun katsoo mitä vauhtia juniori kasvaa ja tutkii tavaroita niin vahinko sattuu ja tulee sattumaan, kalliiksi tulee. Ajatus jatkuvuudesta ja taloudellisesta turvallisuudesta olisi hyvä olla edes toisella, mutta suuri kysymys onkin miten sen saisi ja mistä?

Ehkä turhautuminen ja haavemaailman pohdiskelu kumpuaa vain parin viikon liikuntatauosta. Siitä tunteesta, kun katsot ulos kauniiseen syyssäähän ja mietit mitä kaverit sillä aikaa lähettää, kun itse homehdut sisälle. Ehkä se kuuluu aikuistumiseen, herätään todellisuuteen, että tarvitaan pidemmän aikavälin suunnitelmia enää ei voi elää viikko ja kuukausi kerrallaan. Lapselle, kun haluaa syöttää tulevaisuudessa jotain muuta kuin tonnikalaa ja nuudelia. Ehkä tämäkin pohdiskelu oli vain keino olla tekemättä jotain mitä olisi pitänyt tehdä, täysin turha, itsekeskeisen minän aikaansaannos.